Maratonautoilua ja autotonta päivää

Torstaina oli jälleen ajopäivä. Ja tällä kertaa olikin luultavasti koko reissun pisimmät kilometrit – yhteensä 422 kilometriä. Matkanjohtaja oli todennäköisesti huomannut edellisiltana huolestuneen ilmeeni pohtiessani tulevia superkilometrejä. Olin todella kauhuissani, miten selviämme tuplakilometreistä, kun päivämatkat ovat tähän mennessä olleet noin 200-250 kilometriä ja niihinkin on mahtunut lähes joka päivä vähintään pientä levottomuutta. Pikku-Matkis päätti, että jotain on tehtävä toisin ja jokaisen on kannettava kortensa kekoon, jotta päivästä selvitään. Ja niinpä iloinen kikatus herätti meidät jo viittä vaille kuusi, vaikka reissun aikana heräämiset ovat olleet normaalisti kahdeksan jälkeen. Olin entistä enemmän huolissani huomatessani hirmu aikaisen herätyksen, mutta en vielä siinä vaiheessa ymmärtänyt, että Matkis se vain aikatauluttaa päivänkulkua.

Sen verran Jiin kanssa laskimme, että Ama ei jaksa pysyä hereillä lähtöön asti, jos jää hereille jo kello kuudelta. Niinpä Jii nousi reippaasti ylös, otti Aman rintareppuun ja pinkaisi ihailemaan auringonnousua Ranskan maalaismaisemiin. Minä sain jäädä vielä nukkumaan, mutta siinä jäi sitten kokematta pienen maalaiskylän herääminen uuteen päivään. Nautiskelin tunnelmista kuitenkin valokuvista sitten jälkikäteen.

Söimme jälleen emännän tarjoaman ranskalaisen aamupalan, jonka jälkeen lastasimme tavarat autoon ja lähdimme matkalle. Heti matkaan päästyämme Pikku-Matkis nukahti ja nukkui peräti kaksi tuntia, minkä aikana etenimme 220 kilometriä. Aman herätessä oli tauon sekä lounaan aika ja Ama pääsi vähän kuluttamaan energiaa touhuamalla. Matka jatkui, kuten Aman unetkin, jotka kestivät jälleen kaksi tuntia. Sillä aikaa etenimme loput 200 kilometriä. Viideltä olimme perillä Quendissä, leirintäalue Camping des Rosessa. Majoitumme Keski-Euroopassa suosittuun Mobilehomeen. Mobilehome on pyörillä liikkuva ”mökki”, jossa yleensä on makuutilat, oleskelutila, keittiö, suihku ja wc. Mobilehome on tavallaan kuin matkailuvaunu, mutta isompi eikä niitä liikutella säännöllisesti. Tällä kertaa asumuksemme on todella tilava ja vaikuttaa suhteellisen uudelta. Sisään kirjautuessamme saimme inventointilistan, joka meitä pyydettiin käymään läpi. Puuttuvat tavarat tulisi ilmoittaa seuraavana aamuna respaan. Tehtävä olisi muuten ollut inhimillinen, mutta lista oli ranskaksi ja siinä oli useita kymmeniä tavaroita mainittuna. Yritimme hetken aikaa sanakirjan kanssa kääntää tavaroita suomeksi ja todeta niiden olemassaolo tai puuttuminen, mutta homma oli kohtuuton. Kävimme läpi, mitä osasimme ja ilmoitimme respaan, että muista emme mene vannomaan.

Inventoinnin ja kotiutumisen jälkeen muiden oli aika lähteä kauppaan, kun me jäimme Aman kanssa laittamaan tavaroita paikoilleen. Olemme pysähdyksissä tällä kertaa peräti neljä yötä, joten nyt on jo mahdollisuus asettua vähän taloksi. Hetken päästä kauppaporukka kaartoi kuitenkin takaisin pihaan. Leirintäalueelta poistutaan portin kautta ja porttiin vaaditaan koodi. Jii oli syöttänyt koodin portilla ja portti oli auennut, mutta saman tien laskeutunut. Portin mukaan auto meni jo, joten koodi ei kelvannut ennen kuin auto ajaa uudestaan sisään. Jii yritti näppäillä koodia sisääntuloporttiin huijatakseen porttia, mutta portti oli sen verran fiksu, että ymmärsi auton puuttuvan eikä mennyt halpaan. Respa oli kiinni, ketään ei ollut missään ja portti pysyi suljettuna. Respa kertoi aiemmin, että lähin kauppa on auki kahdeksaan. Autoa ei portista illan aikana enää ulos saanut, joten Jii lähti reppu selässä jalkapatikalla etsimään kauppaa. Jii oli juossut varvassandaaleissaan toistakymmentä kilometriä kaupan perässä, mutta kello tuli kahdeksan ja kauppa jäi löytymättä. Aiemmilla matkoilla olemme aina varautuneet vararavinnolla, mutta tällä kertaa majoitumme niin paljon enemmän hotelleissa, että mitään vararavintoa ei ollut. Kaivoimme kaikki reput ja laukut läpikotaisin ja keräsimme syötäväksi kelpaavat asiat pöydälle. Illallisena pari maustenäkkäriä ja minimaaliset ohrapirtelöt (jotka piti viedä tuliaisina kotiin).

Torstain illallinen

Ama veteli hirsiä peräti 11 tuntia heräten perjantaihin vasta yhdeksältä. Me heräsimme vähän aikaisemmin hieman huonosti nukutun yön jälkeen. Mobilehomen varustukseen kuului parisänkyyn yksi iso peitto, mutta meillä oli mukana vain kaksi yhden hengen pussilakanaa. Niinpä laitoimme peiton kaksin kerroin toiseen pussilakanaan ja toiseksi peitoksi otimme pelkän pussilakanan. Yöllä oli tosi kylmä ja olin peittotaistelussamme jatkuvasti alakynnessä. Niinpä hytisin pelkän pussilakanan varassa, kun en jaksanut nousta patteriakaan säätämään. Erikoista kyllä, mobilehomen varustukseen ei normaalista poiketen kuulunut lainkaan tyynyjä. Minä käärin tyynyliinan sisään yhden onnettoman paidan, joka osoittautui valitettavan epäergonomiseksi. Heräsin vähän väliä selkäkipuun tai johonkin muuhun jomotukseen.

Aamun valjetessa ja respatädin saapuessa töihin, lähtivät muut yrittämään kauppareissua uudemman kerran. Respalle portin temppuilu oli ihan tuttu juttu ja kuullessaan sanan eilisilta ja portti, täti koodasi kulkukoodin kuntoon. Jäin Aman kanssa ihastelemaan aurinkoista aamua ja leikkimään terassille. Palloleikki ja saippuakuplien puhaltelu sai Aman väsähtämään ja Ama meni päikkäreille. Kauppaporukka palasi takaisin takakontti täynnä ruokaa ja pääsimme nauttimaan terassille maittavaa brunssia. Lämpömittari kohosi 30 asteeseen, mutta sain rakennettua itselleni paikan aurinkovarjon alle ja ilmassa kävi ihana kesätuuli, joten minäkin siedin hellettä – ainakin jotenkin :) Tänään oli ensimmäinen päivä, kun emme Aman kanssa käyneet autossa lainkaan. Täytyy sanoa, että mukavaa vaihtelua tämäkin.

Tänään tutustuimme leirintäalueen pyykkitupaan. Jostain syystä Aman olemassaolon myötä koko perheellä kuluu järjetön määrä puhtaita vaatteita. Tuvassa oli useampi erikokoinen kone ja jumalattomasti ohjeita – kaikki tietysti vain ranskaksi. Sujuvasti sujautimme pyykit yhteen aukkoon ja pesuaineet toiseen ja painoimme koneen käyntiin. Näytössä näkyi 33 minuuttia ja kone alkoi pyörittää pyykkejä vimmatusti. Kaksi minuuttia oli esipesuvaihetta kulunut, mutta vettä ei näkynyt missään. Olin varma, että räjäytämme koko leirintäalueen, mutta huoli oli jälleen kerran turha ja kohta pyykit nauttivat vetisestä kyydistä. Koneen hoitaessa pyykkäyksen raskainta vaihetta, haimme omasta pakkasesta jätskit ja lähdimme kävelylle alueelle. Leirintäalueella on mieletön allasalue, johon kuuluu myös vesiliukumäki, jacuzzi ja sauna. Lisäksi alueelta löytyy jälleen eläimiä: ainakin kaksi aasia, poni, kilejä, hanhia, kanoja ja kukkoja. 

Osa leirintäalueen allasalueesta. Kuvaaminen allasalueella on kielletty, joten kuva: www.campingdesroses.com.  Sesonki alkaa vasta heinäkuussa, joten saimme polskutella lähes keskenämme.

Kävelyn jälkeen ripustimme pyykit mobilehomen pihaan kuivumaan ja lähdimme uimaan. Ama oli innoissaan päästessään pitkästä aikaa polskuttelemaan. Ama sukelteli, liukui isosta vesiliukumäestä isän sylissä, nautiskeli poreista ja vähän leikimme vauvauinnista tuttuja leikkejä. Jii ei saanut vesileikeistä tarpeekseen, joten Aman ja minun jo lämmitellessä aurinkotuoleilla, Jii vielä polski ja suhaili liukumäestä. Illalla vain nautiskelimme omalla pihalla ja otimme rennosti. Aman mentyä nukkumaan me valmistimme vielä huippuhyvän illallisen, jonka nautimme lintujen laulua kuunnellen omalla terassilla. 

Perjantain illallinen