Itsensä brändääminen osa tavallisten ihmisten arkipäivää ja työelämää

Taloussanomat julkaisi toissapäivänä artikkelin itsensä brändäämisen hyödyistä. Yritykset ja julkisuuden henkilöt ovat aina pyrkineet luomaan positiivista julkisuuskuvaa, mutta itsensä brändäämisestä on tullut osa myös tavallisten ihmisten arkipäivää ja työelämää. Taloussanomien mukaan hyvä brändääminen auttaa esimerkiksi oikean työpaikan löytämisessä sekä työnhaussa erottumisessa. Suomen Mediaoppaan mukaan brändi tarkoittaa "tavaramerkin ympärille muodostunutta positiivista mainetta". Brändi on siis jonkinlainen yhteenveto tuotteen sisällöstä ja identiteetistä. Onnistunut brändi antaa tuotteelle lisäarvoa ja vahvistaa käyttäjänsä identiteettiä.

Olen koko kurssin ajan ihmetellyt tätä itsensä brändäämistä ja osin vastustellutkin sitä. Jaoin kesäkuussa ajatuksiani aiheesta ja Martta laittoi kommentin, joka antoi ajattelemisen aihetta: Mitä jos brändäystä ajattelisi toimintana, jossa esitellään hyviä puolia omasta luonteesta ilman sen kummempia tavoitteita tietynlaisesta imagosta. Olen ajatellut brändäyksen teennäisenä, mutta sitähän sen ei nimenomaan pitäisi olla – eikä saisi olla.

Aiheeseen liittyen päätin esitellä seuraavana some-sovelluksena LinkedIn-sovelluksen. LinkedIn on verkostoitumisväline, joka on maailman suurin Internetissä toimiva työelämän tarkoituksiin luotu verkosto. LinkedIn eroaa esimerkiksi Facebookista siinä, että se on perustettu nimenomaan työelämän ja ”ammattilaisten” verkostoitumiseen. Se ei ole panostanut niin sanottuun sosiaaliseen hengailuun, vaan enemmänkin työelämässä hyödyllisiin seikkoihin, kuten vaikkapa bisneskontaktien keräämiseen. Palvelun tarkoituksena on toimia eräänlaisena työnhakijoiden ja työntekijöiden kohtaamispaikkana. Sivusto aloitti toimintansa vuonna 2003 ja palvelusta on olemassa myös mobiilisovellus. Käyttäjiä palvelussa on yli 300 miljoonaa ja yli 3 miljoonalla yrityksellä on oma profiili palvelussa. (LinkedIn.)

LinkedInin käyttäjät maittain. Lähde: Linkedin.com

LinkedInin käyttäjät voivat verkoston avulla löytää mahdollisia työkumppaneita, ja vaihtaa viestejä muiden verkoston jäsenten kanssa. LinkedIn onkin ehkä yksi helpoimpia ja kenties tehokkaimpia tapoja lisätä sekä yrityksen, että yksittäisen työntekijän näkyvyyttä sosiaalisessa mediassa. Kun Facebook nähdään pitkälti viihteellisenä, voi LinkedIn tarjota hyvän foorumin työelämän ja sosiaalisen median yhdistämiseen. LinkedIn-palvelun perimmäisenä tarkoituksena on oman osaamisensa markkinointi. Toisin sanoen ammatillisen profiilin luonti. Tämä tapahtuu muun muassa omien taustatietojen, kuten työkokemuksen ja koulutuksen listaamisen, suositusten ja kontaktiverkoston avulla. Palvelun henkilökohtainen profiili muistuttaakin avointa CV:tä.

Olen ollut rekisteröityneenä LinkedInissä muutaman vuoden. Profiilini on hyvin suppea sisältäen vain tärkeimmät työ- ja koulutustiedot sekä valokuvan. Kotiäitinä ollessani en ole koko palveluun juuri edes kirjautunut, mutta löysin hyvän tietoiskun LinkedInin käytöstä työnhaussa. Palaan työelämään syyskuun alussa ja vaikka työpaikanvaihto ei ole tähtäimessä, voisin brändäämismielessäkin hyödyntää olemassaolevaa profiiliani ja päivittää sen informatiivisemmaksi. Oletko sinä LinkedInissä? Oletko osannut hyödyntää palvelua jollain tavalla, esimerkiksi työnhaussa?

Lähteet: LinkedIn. About LinkedIn. Luettavissa: http://press.linkedin.com/about. Luettu: 29.7.2014

#somesovellusesittely #twitter #voikotätäoppia #eiymmärrä #twiittwiit #liianvanhavissiin

Siinäpä sitä, nykyajan kieltä. Jossain vaiheessa vanhasta tutusta risuaidasta tuli hashtag ja sen jälkeen koko elämä on hashtag sitä ja hashtag tota. Hashtagiin törmää nykyään joka puolella, mutta itse yhdistän sen alun perin Twitteriin ja niinpä päätin tehdä somesovellusesittelyn mikroblogipalvelu Twitteristä.

Twitterissä rekisteröityneet käyttäjät julkaisevat enintään 140 merkkiä sisältäviä viestejä eli twiittejä. Hassua, kun aikoinaan matkapuhelimella pystyi lähettämään enintään 160 merkkisiä viestejä, mutta pikku hiljaa merkkien määrä kasvoi kasvamistaan, kun eihän tuo 160 merkkiä riittänyt mihinkään. Nyt ihmiset liittyvät joukolla palveluun, jossa he pääsevät lähettämään näitä miniviestejään maailmalle. Twitterissä käyttäjät seuraavat toisiaan. Seuraamalla jotakuta, tilaat hänen kirjoittamansa twiitit itsellesi. Twitterissä on etusivu, jolla omat ja tilatut twiitit muodostavat twiittien virran. Toisen twiittiin voi vastata ja omassa twiitissä voi mainita muita käyttäjiä @-merkin avulla.

Uskaltauduin luomaan itselleni Twitter-tunnukset, mikä luonnollisesti on tehty hyvin helpoksi. Rekisteröityminen lähtee liikkeelle sivulta www.twitter.com. Rekisteröitymiseen tarvitaan koko nimi, sähköpostiosoite sekä salasana. Näiden jälkeen palvelu pyytää antamaan käyttäjätunnuksen, jota pääsee myöhemmin vaihtamaan. Jotta hommassa pääsee eteenpäin, haluaa Twitter helpottaa uuden henkilön verkostoitumista. Ensimmäiseksi pitää valita 5 henkilöä, joita alkaa seuraamaan. Henkilöiden jälkeen pääsee vielä valitsemaan esimerkiksi musiikkiin, matkailuun, uutisiin tai urheiluun liittyviä twiittaajia. Eikä seurattavien lisääminen jää vielä siihenkään, vaan seuraavaksi haetaan kontakteja sähköpostin osoitetietojen avulla. Kun oma säälittävä verkostoni oli koottu (en tarkoita, että yksikään seurattavistani olisi säälittävä, mutta seurattavieni lukumäärä on säälittävä), pääsin lisäämään profiilikuvan. Twitter on tehnyt valmiiksi myös ensimmäisen twiittini, joten sellainenkin on nyt nähnyt päivänvalon.

Jokunen tunti vierähti Twitteriä ihmetellessä, mutta ei sen salat nyt oikein auennut. Yksi somemahdollisuus ja koukutus jälleen lisää. Twitter menee vähän samaan kastiin kuin blogit eli en ymmärrä, mistä löytää aikaa toisten mielipiteiden lukemiseen ja niiden kommentoimiseen. En toki teilaa sovellusta ensi istumalta, vaan yritän tutustua palveluun paremmin ajan kanssa ja olla aktiivinen. Löysin aivan älyttömän hyvän oppaan Twitterin käyttöönottamiseksi: Twitter-opas vasta-alkajille. Suosittelen jokaista lukaisemaan läpi, jos Twitter-maailma on vielä vieras. 

Uskoisin, että yritykset pystyvät hyödyntämään Twitteriä ennen kaikkea saamalla näkyvyyttä, mutta onnistuakseen tässä, yrityksen on oltava Twitterissä aktiivinen. Hallitakseen kaikkia mahdollisia somekanavia ja hyötyäkseen näistä, yritysten olisi syytä harkita jo somevastaavan palkkaamista. 

Oletko sinä jo Twitterissä? Kerro ihmeessä vinkkisi vasta-alkajalle, jotta minäkin osaisin hyötyä palvelusta paremmin! :)

Paluu internetin ihmeelliseen maailmaan

Hävyttömän pitkä aika vierähti viimeisestä kirjoituksesta. Reissun jälkeen olemme nautiskelleet kotimaan kesäkeleistä kotosalla ja käyneet muutaman kerran mökillä. Olen ollut todella epäsosiaalinen sosiaalisessa mediassa, sillä ikiaikainen puhelimeni ei tunne käsitettä sosiaalinen media eikä meillä tällä hetkellä ole edes toimivaa tietokonetta kotona. Ja ei, meiltä ei löydy edes jokakodin vakiovarustetta, tablettia. Puhelimeni soveltuu ainoastaan puheluihin ja tekstiviestien lähettämiseen. Muutaman kerran olen yrittänyt tallentaa jonkun kesämuiston puhelimellani, mutta kuvan ottaminen kestää niin kauan, että kuvattava (yleensä Ama) on ehtinyt kilometrin päähän ennen kuin puhelin vastaanottaa käskyni tallentaa sen hetken näkymä. Mutta minusta puhelimeni  on kuitenkin niin hellyyttävä, kun raukka luulee olevansa aikaansa edellä (kyllähän se oli silloin 2000-luvun alussa). Jos jonkun kuvan olenkin onnistunut nappaamaan ja yrittänyt lähettää sitä multimediaviestinä eteenpäin, niin puhelin jaksaa aina huomauttaa: ”Vastaanottaja ei välttämättä pysty vastaanottamaan multimediaviestiä, haluatko silti lähettää sen?” Voi, kun näkisikin jonkun, joka yrittää elää yhtä vanhan puhelimen kanssa.

Olen viettänyt kesää täysin pimennossa verkkomaailmasta – ja nauttinut joka hetkestä. Kurssi vaatii kuitenkin aktiivista otetta someen, joten yritän jatkossa kerran viikossa päästä yhteyksien ääreen päivittämään kuulumisiamme. Nyt palataan kuitenkin ajassa taaksepäin ja aina keskiviikkoon 18.6., jolloin heräsimme Lyypekin aurinkoiseen aamuun. Nautiskelimme aamupalan residenssissämme, minkä jälkeen lähdimme kiertämään kaupunkia. Ostimme talon alakerran vihanneskaupasta matkaevääksi maukkaita kirsikoita. Kiertelimme ihastellen pitkin vanhaa kaupunkia ja totesimme yhteen ääneen, että Lyypekki osoittautui positiivikseksi yllätykseksi. Emme juurikaan odottaneet kaupungilta mitään, mutta kaupunki oli todella kaunis ja tarjosi erinomaisia ostosmahdollisuuksia.

Pitkä kylmä Lyypekissä

Kävelimme läpi vanhan kaupungin pyörähtäen muutamissa kaupoissa matkan varrella, minkä jälkeen suuntasimme kanavaristeilylle. Tunnin kestänyt risteily maksoi 12 euroa henkilöltä ja laivasta käsin pääsi näkemään koko kaupungin näppärästi. Selostus oli saksaksi, mutta Ama veti jälleen omaa showtaan ja luulen, että muutama saksalainenkin keskittyi enemmän Aman johtamaan risteilyyn kuin viralliseen ohjelmaan. Risteilyn jälkeen jatkoimme kävelyä ja shoppailua, kunnes tuli lounastauon aika. Löysimme oikein perinteisen saksalaisen ravintolan, jonka ruokalista oli myös erittäin perinteisen saksalainen. Ensimmäistä kertaa elämässäni minäkin maistoin bratwurstia ja kokemus oli – no, melkoinen. Makkara ei kuulu ruokavaliooni enkä ihan ymmärrä, mistä bratwursti on saanut maineensa – yhtä makkaraista kuin muutkin makkarat. Mutta reissuhengessä nautiskelin lounaasta siinä kuin muistakin lounaista. Aurinkoisessa säässä nautiskelimme vain olostamme ja muistelimme matkan kohokohtia. Muutamia kauppoja vielä kiersimme ja lopulta oli aika lähteä autolle ja autolla kohti lauttarantaa.

Olimme satamassa puoli yhdeksän illalla. Teimme ostoksia sataman marketissa, Weincontor Bernerissä. Hinnat olivat todella edullisia Suomen ja jopa Viron hintoihin verrattuna, joten ostimme kerralla loppuvuodeksi viinit, shampanjat ja oluet. On perin kummallista, että suomalaistakin olutta saa Saksasta alle kympin lava, kun Suomessa hinta on kolminkertainen. Ostosten jälkeen otimme kahvilasta iltapalaa ja katsoimme illan jalkapallomatsin terminaalissa. Amalle hoidimme puurot, iltapesut ja yöpuvun vaihdon kätevästi terminaalissa ja pelin loputtua siirryimme autoon ja lähtöselvitykseen. Ama otti kotiinlähdön rennosti ja alkoi yöunille odottaessamme laivaan pääsyä. Laivayhtiö ilmoitti laivaanpääsynajaksi puolen yön, mutta pääsimme laivaan hyvissä ajoin jo yhdentoista aikoihin. Laivassa oli jo sen verran autoja, että lastaus oli aloitettu kyllä jo hyvissä ajoin ennen meitä. Laivalla otimme tarpeelliset kassit mukaamme ja suuntasimme hyttiin. Ama jatkoi unia sängyssä aamuun asti autuaan tietämättömänä pääsystämme laivaan ja laivan lähdöstä kohti kotimaata.

Torstai kului kokonaan merillä. Laivalla oli ongelmia satellittiyhteyksissä, joten mitkään kortit eivät toimineet. Meinasimme joutua pulaan, sillä emme olleet varautuneet niin suurilla käteismäärillä, että olisimme saaneet kaikille riittävät ateriat laivalla. Ensimmäisellä kerralla asiaa selvitettäessä laivan henkilökunnan kanssa, saimme vähintäänkin tylyä palvelua. Yritimme selvittää vaihtoehtoisia tapoja ateriapakettien maksuun, johon henkilökuntaan kuuluva mies totesi, että pitääkö sitä yrittää syödä hienommin, mihin on varaa. Muisti hän myös kertoa, että laivan kahvilasta voi ostaa kaurapuuroa, jos käteisemme riittäisi edes siihen. Purseritoimiston auettua saimme kuitenkin ystävällistä palvelua ja ”muiden köyhien” tavoin saimme käyttöömme maksukortin, joka rekisteröi kaikki laivalla tehdyt ostoksemme. Kun laiva oli perjantaiaamuna Suomessa, kävimme kuittaamassa saldon pois.

Torstai kului reissukuvia katsellen, kannella nautiskellen ja leikkihuoneessa remuten. Perjantaina heräsimme kahdeksan aikoihin laittaaksemme kaikki valmiiksi kotiinlähtöä varten. Matkanjohtaja oli siinä määrin poikki reissusta, ettei tahtonut herätä millään. Annoimme Aman nukkua, kunnes saimme tavarat kasaan ja itsemme valmiiksi. Yritimme välillä Amaa herätellä, mutta matkis sen kuin käänsi kylkeä. Lopulta tuli kuulutukset, jotka käskivät viimeiset matkustajat autoihinsa ja Ama oli pakko napata sängystä kainaloon. Näky oli huvittava, kun kipitin autokannella uninen taapero sylissä – pienellä ihmisellä tukka sekaisin ja yöpuku päällä. Ihmiset autoissaan loivat ihastuneita ja osin huvittuneitakin katseita, mutta lopulta olimme autossa. Pääsimme ajamaan laivasta ulos ja matka kohti kotia alkoi. Matka oli onneksi lyhyt ja pian olimmekin oman kodin pihassa. Voi sitä pienen ihmisen riemua, kun sieltä täältä kurkisteli tuttuja leluja ja muita muistoja. Ama kiiruhti paikasta toiseen leveä hymy kasvoillaan ja hänestäkin jo sen näki: matkalla voi olla vaikka kuinka mahtavaa, mutta aina on ihanaa myös palata kotiin.

Monet ovat kyselleet, miten pienen lapsen kanssa uskaltaa matkustaa ja miten voi tietää, että kaikki menee hyvin. Koskaan ei tietysti voi tietää, miten matka menee. Pieni lapsi on kuitenkin oiva matkakumppani, sillä kun perustarpeet on tyydytetty, pieni ihminen on tyytyväinen. Itse uskon, että lapselle riittää nimenomaan perustarpeista huolehtiminen sekä se, että oma äiti ja isä on siinä vierellä. Lapsiakin on tietysti monenlaisia, mutta Ama osoittautui ainakin äärettömän helpoksi matkakaveriksi. Päiväunia nukuttiin silloin, kun oli tarpeen, oli se nukkumapaikka sitten laivan sohvalla, hiekkarannalla tai polkupyörän kyydissä. Ama oli reissun aikana 9 kuukauden ikäinen ja imetin häntä vielä. Imetys helpotti omasta mielestäni matkantekoa, mutta toisaalta, jos on tottunut käyttämään tuttipulloja kotona, miksei se onnistuisi yhtä hyvin myös matkalla.

Automatkalla huomioon otettavia seikkoja ovat ainakin päivämatkojen lyhyys sekä matkanteon väljä aikataulu. Matkaa on taitettava ehdottomasti lapsen ehdoilla ja taukoja joutuu pitämään ajon aikana huomattavasti useammin kuin aikuisten kesken. Jokainen tauko vei myös oman aikansa, sillä halusimme tarjota Amalle virikkeitä ja ulkoilmaa aina tauon yhteydessä. Alkumatkasta meillä oli paljon yhden yön pysähdyksiä, mikä pienen ihmisen vaatiman tavaramäärän kanssa oli hetkittäin raskasta. Jatkossa keskittyisin viettämään useamman yön yhdessä paikassa koko matkan ajan. Asiaa helpottaa toki se, jos tavarat pakkaa alusta alkaen niin, ettei joka yötä varten tarvitse purkaa kaikkia laukkuja. Meillä oli Amalle mukana oma matkasänky, joka oli minusta järkevää – monessa paikassa tarjolla olisi ollut vauvansänky, mutta ei kaikissa. Ja oman henkeni suojelemiseksi en voisi nukkua kahden soturin välissä, joten perhepeti ei tule kysymykseen meidän perheessä. Rattaita emme ottaneet mukaan ollenkaan eikä niitä missään vaiheessa kaivattukaan. Ama matkasi rintarepussa silloin, kun kävelimme pidempiä matkoja.

Ainoa paniikkitilanne matkallamme meinasi aiheutua Aman ruoan loppumisesta alkumatkasta. Jatkossa varaisin siis vielä enemmän ruokaa mukaan ja täydentäisin varastot heti, kun ruokaa jostain löytyy. Vaippoja meillä oli riittävästi, mutta kiinnittäisin huomiota myös niiden riittoisuuteen. Kaikista tärkeintä on kuitenkin itsellä oikeanlainen ja riittävän rento asenne. Matkalta on turha hakea samoja tuntemuksia kuin aiemmilta matkoilta ilman lapsia, mutta toisaalta lapsen kanssa reissaaminen tuo tosi paljon uutta ja ihmeellistä, mitä ei aikanaan ole osannut edes kuvitella. Kannustan ehdottomasti kaikkia lähtemään reissuun myös pienten lasten kanssa, kunhan muistaa pakata mukaan lapselle välttämättömät asiat ja itselle riittävän annoksen oikeaa asennetta.