Uutta blogia pukkaa..

Reissublogin kirjoittamisesta on vierähtänyt jo tovi. Tuoreempia tarinoita voi lukea uudesta blogistani "Home Story" :)

Itseä arvioimassa

Niin hurahti kesäkurssi somen parissa ja nyt on päätöspuheenvuoron aika. Viimeisenä tehtävänä oli laatia digitarina, jossa piti pohtia perinteisen yhteisöllisyyden muuttumista verkkoyhteisöllisyydeksi. Laadin digitarinan tylsästi powerpointilla, sillä käytössäni olevaan ikivanhaan koneeseen en muita ohjelmia saanut ladattua. Aluksi innostuin kurssikaverin esittelemästä GoAnimate -sovelluksesta, mutta ei toiminut sekään toivotulla tavalla. Pohdin tarinassani lasten suhdetta sosiaaliseen mediaan: miten aika on muuttunut, mitä somen käytöstä seuraa ja mitä hyötyä siitä voi olla. Video oli viimeistelyä vaille valmis, kun muistin, että nyt pitää tallentaa, ettei käy vanhanaikaisesti. Joko minä tai tietokone muutti tallennusformaatin Powerpoint slideshowksi, joten esitys tuli tallennettua, mutta viimeistely jäi tekemättä.

 Kurssi avasi silmiäni somen suhteen – niin hyvässä kuin pahassa. Olen suhtautunut moneen asiaan kovin negatiivisesti, mutta kurssikavereiden postaukset ja kommentoinnit toivat monesta asiasta positiivisia puolia esiin. Aluksi olin esimerkiksi kovasti brändäämistä vastaan, mutta kurssi sai muutettua käsitystäni siitä ja näen asian nykyään paljon positiivisempana. Tehtävät aiheuttivat vähän hankaluuksia, sillä olen niin pihalla someilusta, että välillä tuotti vaikeuksia valita esiteltävä sovellus. Joku voisi listata kaikki olemassa olevat sovellukset johonkin, jotta tällainen kivikauden lapsi tietäisi, mikä sovellus käyttää kuvaa ja ääntä ja mikä on taas tehty jotain ihan muuta varten.

Blogin kirjoittaminen oli uutta ja mielenkiintoista. Jos vain olisi aikaa, voisin postailla säännöllisesti, mutta toistaiseksi bloggailusta jäi tunne, että se aika on pois jostain muusta, ”oikeasta elämästä”. Edelleen minun on vaikea jaksaa kiinnostua muiden blogeista, sillä monikaan ei käsittele itseäni kiinnostavia aiheita. Oma blogini sai katselukertoja yli 1400 ja joka päivä jaksan ihmetellä, että ketä blogi niin paljon jaksoi kiinnostaa. Kurssiblogeja luki tietysti toisella tavalla, mutta usein minun oli vaikea keksiä kommentoitavaa. Jos postaus on lyhyt ja siinä todetaan, että taivas on sininen, niin minulla ei tahdo mielikuvitus riittää vastaamaan. Välillä tuntui, että kolmosryhmässä ei oltu kovin ahkeria postaajia, kun moneen päivään ei tullut mitään uutta kommentoitavaa.

Olen käyttänyt koko kesän ikiaikaista Nokian puhelintani eikä kotona ole ollut edes toimivaa tietokonetta tai tablettia. Someilu on ihan mahdotonta ilman nykyaikaisia laitteita. Palaan syksyllä työelämään ja minulla on paljon terveisiä vietänävä markkinointitiimille: yrityksemme ei hyödynnä somea läheskään siinä laajuudessa kuin olisi mahdollista. Mielenkiinnolla jään myös opiskelemaan lisää sovelluksista, joihin kurssin aikana tutustuin. Kiitos kaikille lukijoille ja ehkäpä joskus vielä nähdään bloggailun merkeissä! :)

Elämä kuvina

Kolmantena kurssitehtävänä on esitellä sovellus, jossa voi käsitellä kuvaa ja ääntä. Olen havainnut, että Instagram on erittäin suosittu sovellus ja päätin jo kurssin alussa, että haluan tutustua siihen paremmin. Instagram on mobiilikuvapalvelu, joka perustettiin vuonna 2010. Tällä hetkellä se on maailman nopeimmin kasvava sosiaalisen median palvelu ja sillä on yli 200 miljoonaa aktiivista käyttäjää. Sovellus on ilmainen, ja sen kautta käyttäjät voivat jakaa kuvia ja videoita sekä tykätä toisten kuvista ja kommentoida niitä.

Instagram-kuvat voi jakaa helposti muissa sosiaalisen median kanavissa ja niihin voi lisätä paikkatiedot. Kuvat rajautuvat automaattisesti neliöiksi ja niitä voi käsitellä sovelluksen eri filttereillä. Palvelua kehutaan erittäin helppokäyttöiseksi eikä valokuvauksesta tarvitse tietää mitään. Instagramin suosio perustuukin nimenomaan kuvien jakamisen helppouteen, mutta myös toisten käyttäjien kuvien selaamiseen ja suosikkiaiheiden seuraamiseen. Kuvien selaaminen tapahtuu helposti Twitteristä tutuilla #aihetunnuksilla eli hashtageillä.

Opiskeltuani Instagramin perusteet päätin heittäytyä mukaan ja alkaa jakaa elämääni kuvien kautta. Lyhyeksi jää tämän sovelluksen käyttökokemusten esittely, sillä palveluun kirjautuminen vaatii olemassaolevan tilin ja tilin voi luoda vain mobiililaitteilla. Palveluun ladattuja kuvia voi katsella myös verkkoselaimella, mutta tilin avaaminen ja kuvien lataaminen onnistuu vain mobiililaitteilla. Jälleen yksi esimerkki siitä, miten ikivanha puhelimeni ajaa minua kohti epäsosiaalisempaa elämää.

Joskus vielä palaan älypuhelinten maailmaan ja silloin otan Instagramin käyttöön. Palan halusta kerätä elämästäni valokuvapäiväkirjaa sovelluksen avulla. Valitettavasti en osaa palvelun sisällöstä kertoa enempää, mutta olen ymmärtänyt, että sovellusta hyödyntävät erityisesti julkkikset, jotka rakentavat palvelun avulla omaa imagoaan. Myös yksityiset ihmiset saattavat saada palvelussa suuria määriä seuraajia. Yllättävän vähän olen törmännyt yrityksiin, jotka hyödyntäisivät palvelua. Visuaalinen viesti on kuitenkin äärimmäisen vaikuttava, joten olettaisin, että yrityksetkin pystyisivät palvelua enemmän hyödyntämään.

Itsensä brändääminen osa tavallisten ihmisten arkipäivää ja työelämää

Taloussanomat julkaisi toissapäivänä artikkelin itsensä brändäämisen hyödyistä. Yritykset ja julkisuuden henkilöt ovat aina pyrkineet luomaan positiivista julkisuuskuvaa, mutta itsensä brändäämisestä on tullut osa myös tavallisten ihmisten arkipäivää ja työelämää. Taloussanomien mukaan hyvä brändääminen auttaa esimerkiksi oikean työpaikan löytämisessä sekä työnhaussa erottumisessa. Suomen Mediaoppaan mukaan brändi tarkoittaa "tavaramerkin ympärille muodostunutta positiivista mainetta". Brändi on siis jonkinlainen yhteenveto tuotteen sisällöstä ja identiteetistä. Onnistunut brändi antaa tuotteelle lisäarvoa ja vahvistaa käyttäjänsä identiteettiä.

Olen koko kurssin ajan ihmetellyt tätä itsensä brändäämistä ja osin vastustellutkin sitä. Jaoin kesäkuussa ajatuksiani aiheesta ja Martta laittoi kommentin, joka antoi ajattelemisen aihetta: Mitä jos brändäystä ajattelisi toimintana, jossa esitellään hyviä puolia omasta luonteesta ilman sen kummempia tavoitteita tietynlaisesta imagosta. Olen ajatellut brändäyksen teennäisenä, mutta sitähän sen ei nimenomaan pitäisi olla – eikä saisi olla.

Aiheeseen liittyen päätin esitellä seuraavana some-sovelluksena LinkedIn-sovelluksen. LinkedIn on verkostoitumisväline, joka on maailman suurin Internetissä toimiva työelämän tarkoituksiin luotu verkosto. LinkedIn eroaa esimerkiksi Facebookista siinä, että se on perustettu nimenomaan työelämän ja ”ammattilaisten” verkostoitumiseen. Se ei ole panostanut niin sanottuun sosiaaliseen hengailuun, vaan enemmänkin työelämässä hyödyllisiin seikkoihin, kuten vaikkapa bisneskontaktien keräämiseen. Palvelun tarkoituksena on toimia eräänlaisena työnhakijoiden ja työntekijöiden kohtaamispaikkana. Sivusto aloitti toimintansa vuonna 2003 ja palvelusta on olemassa myös mobiilisovellus. Käyttäjiä palvelussa on yli 300 miljoonaa ja yli 3 miljoonalla yrityksellä on oma profiili palvelussa. (LinkedIn.)

LinkedInin käyttäjät maittain. Lähde: Linkedin.com

LinkedInin käyttäjät voivat verkoston avulla löytää mahdollisia työkumppaneita, ja vaihtaa viestejä muiden verkoston jäsenten kanssa. LinkedIn onkin ehkä yksi helpoimpia ja kenties tehokkaimpia tapoja lisätä sekä yrityksen, että yksittäisen työntekijän näkyvyyttä sosiaalisessa mediassa. Kun Facebook nähdään pitkälti viihteellisenä, voi LinkedIn tarjota hyvän foorumin työelämän ja sosiaalisen median yhdistämiseen. LinkedIn-palvelun perimmäisenä tarkoituksena on oman osaamisensa markkinointi. Toisin sanoen ammatillisen profiilin luonti. Tämä tapahtuu muun muassa omien taustatietojen, kuten työkokemuksen ja koulutuksen listaamisen, suositusten ja kontaktiverkoston avulla. Palvelun henkilökohtainen profiili muistuttaakin avointa CV:tä.

Olen ollut rekisteröityneenä LinkedInissä muutaman vuoden. Profiilini on hyvin suppea sisältäen vain tärkeimmät työ- ja koulutustiedot sekä valokuvan. Kotiäitinä ollessani en ole koko palveluun juuri edes kirjautunut, mutta löysin hyvän tietoiskun LinkedInin käytöstä työnhaussa. Palaan työelämään syyskuun alussa ja vaikka työpaikanvaihto ei ole tähtäimessä, voisin brändäämismielessäkin hyödyntää olemassaolevaa profiiliani ja päivittää sen informatiivisemmaksi. Oletko sinä LinkedInissä? Oletko osannut hyödyntää palvelua jollain tavalla, esimerkiksi työnhaussa?

Lähteet: LinkedIn. About LinkedIn. Luettavissa: http://press.linkedin.com/about. Luettu: 29.7.2014

#somesovellusesittely #twitter #voikotätäoppia #eiymmärrä #twiittwiit #liianvanhavissiin

Siinäpä sitä, nykyajan kieltä. Jossain vaiheessa vanhasta tutusta risuaidasta tuli hashtag ja sen jälkeen koko elämä on hashtag sitä ja hashtag tota. Hashtagiin törmää nykyään joka puolella, mutta itse yhdistän sen alun perin Twitteriin ja niinpä päätin tehdä somesovellusesittelyn mikroblogipalvelu Twitteristä.

Twitterissä rekisteröityneet käyttäjät julkaisevat enintään 140 merkkiä sisältäviä viestejä eli twiittejä. Hassua, kun aikoinaan matkapuhelimella pystyi lähettämään enintään 160 merkkisiä viestejä, mutta pikku hiljaa merkkien määrä kasvoi kasvamistaan, kun eihän tuo 160 merkkiä riittänyt mihinkään. Nyt ihmiset liittyvät joukolla palveluun, jossa he pääsevät lähettämään näitä miniviestejään maailmalle. Twitterissä käyttäjät seuraavat toisiaan. Seuraamalla jotakuta, tilaat hänen kirjoittamansa twiitit itsellesi. Twitterissä on etusivu, jolla omat ja tilatut twiitit muodostavat twiittien virran. Toisen twiittiin voi vastata ja omassa twiitissä voi mainita muita käyttäjiä @-merkin avulla.

Uskaltauduin luomaan itselleni Twitter-tunnukset, mikä luonnollisesti on tehty hyvin helpoksi. Rekisteröityminen lähtee liikkeelle sivulta www.twitter.com. Rekisteröitymiseen tarvitaan koko nimi, sähköpostiosoite sekä salasana. Näiden jälkeen palvelu pyytää antamaan käyttäjätunnuksen, jota pääsee myöhemmin vaihtamaan. Jotta hommassa pääsee eteenpäin, haluaa Twitter helpottaa uuden henkilön verkostoitumista. Ensimmäiseksi pitää valita 5 henkilöä, joita alkaa seuraamaan. Henkilöiden jälkeen pääsee vielä valitsemaan esimerkiksi musiikkiin, matkailuun, uutisiin tai urheiluun liittyviä twiittaajia. Eikä seurattavien lisääminen jää vielä siihenkään, vaan seuraavaksi haetaan kontakteja sähköpostin osoitetietojen avulla. Kun oma säälittävä verkostoni oli koottu (en tarkoita, että yksikään seurattavistani olisi säälittävä, mutta seurattavieni lukumäärä on säälittävä), pääsin lisäämään profiilikuvan. Twitter on tehnyt valmiiksi myös ensimmäisen twiittini, joten sellainenkin on nyt nähnyt päivänvalon.

Jokunen tunti vierähti Twitteriä ihmetellessä, mutta ei sen salat nyt oikein auennut. Yksi somemahdollisuus ja koukutus jälleen lisää. Twitter menee vähän samaan kastiin kuin blogit eli en ymmärrä, mistä löytää aikaa toisten mielipiteiden lukemiseen ja niiden kommentoimiseen. En toki teilaa sovellusta ensi istumalta, vaan yritän tutustua palveluun paremmin ajan kanssa ja olla aktiivinen. Löysin aivan älyttömän hyvän oppaan Twitterin käyttöönottamiseksi: Twitter-opas vasta-alkajille. Suosittelen jokaista lukaisemaan läpi, jos Twitter-maailma on vielä vieras. 

Uskoisin, että yritykset pystyvät hyödyntämään Twitteriä ennen kaikkea saamalla näkyvyyttä, mutta onnistuakseen tässä, yrityksen on oltava Twitterissä aktiivinen. Hallitakseen kaikkia mahdollisia somekanavia ja hyötyäkseen näistä, yritysten olisi syytä harkita jo somevastaavan palkkaamista. 

Oletko sinä jo Twitterissä? Kerro ihmeessä vinkkisi vasta-alkajalle, jotta minäkin osaisin hyötyä palvelusta paremmin! :)

Paluu internetin ihmeelliseen maailmaan

Hävyttömän pitkä aika vierähti viimeisestä kirjoituksesta. Reissun jälkeen olemme nautiskelleet kotimaan kesäkeleistä kotosalla ja käyneet muutaman kerran mökillä. Olen ollut todella epäsosiaalinen sosiaalisessa mediassa, sillä ikiaikainen puhelimeni ei tunne käsitettä sosiaalinen media eikä meillä tällä hetkellä ole edes toimivaa tietokonetta kotona. Ja ei, meiltä ei löydy edes jokakodin vakiovarustetta, tablettia. Puhelimeni soveltuu ainoastaan puheluihin ja tekstiviestien lähettämiseen. Muutaman kerran olen yrittänyt tallentaa jonkun kesämuiston puhelimellani, mutta kuvan ottaminen kestää niin kauan, että kuvattava (yleensä Ama) on ehtinyt kilometrin päähän ennen kuin puhelin vastaanottaa käskyni tallentaa sen hetken näkymä. Mutta minusta puhelimeni  on kuitenkin niin hellyyttävä, kun raukka luulee olevansa aikaansa edellä (kyllähän se oli silloin 2000-luvun alussa). Jos jonkun kuvan olenkin onnistunut nappaamaan ja yrittänyt lähettää sitä multimediaviestinä eteenpäin, niin puhelin jaksaa aina huomauttaa: ”Vastaanottaja ei välttämättä pysty vastaanottamaan multimediaviestiä, haluatko silti lähettää sen?” Voi, kun näkisikin jonkun, joka yrittää elää yhtä vanhan puhelimen kanssa.

Olen viettänyt kesää täysin pimennossa verkkomaailmasta – ja nauttinut joka hetkestä. Kurssi vaatii kuitenkin aktiivista otetta someen, joten yritän jatkossa kerran viikossa päästä yhteyksien ääreen päivittämään kuulumisiamme. Nyt palataan kuitenkin ajassa taaksepäin ja aina keskiviikkoon 18.6., jolloin heräsimme Lyypekin aurinkoiseen aamuun. Nautiskelimme aamupalan residenssissämme, minkä jälkeen lähdimme kiertämään kaupunkia. Ostimme talon alakerran vihanneskaupasta matkaevääksi maukkaita kirsikoita. Kiertelimme ihastellen pitkin vanhaa kaupunkia ja totesimme yhteen ääneen, että Lyypekki osoittautui positiivikseksi yllätykseksi. Emme juurikaan odottaneet kaupungilta mitään, mutta kaupunki oli todella kaunis ja tarjosi erinomaisia ostosmahdollisuuksia.

Pitkä kylmä Lyypekissä

Kävelimme läpi vanhan kaupungin pyörähtäen muutamissa kaupoissa matkan varrella, minkä jälkeen suuntasimme kanavaristeilylle. Tunnin kestänyt risteily maksoi 12 euroa henkilöltä ja laivasta käsin pääsi näkemään koko kaupungin näppärästi. Selostus oli saksaksi, mutta Ama veti jälleen omaa showtaan ja luulen, että muutama saksalainenkin keskittyi enemmän Aman johtamaan risteilyyn kuin viralliseen ohjelmaan. Risteilyn jälkeen jatkoimme kävelyä ja shoppailua, kunnes tuli lounastauon aika. Löysimme oikein perinteisen saksalaisen ravintolan, jonka ruokalista oli myös erittäin perinteisen saksalainen. Ensimmäistä kertaa elämässäni minäkin maistoin bratwurstia ja kokemus oli – no, melkoinen. Makkara ei kuulu ruokavaliooni enkä ihan ymmärrä, mistä bratwursti on saanut maineensa – yhtä makkaraista kuin muutkin makkarat. Mutta reissuhengessä nautiskelin lounaasta siinä kuin muistakin lounaista. Aurinkoisessa säässä nautiskelimme vain olostamme ja muistelimme matkan kohokohtia. Muutamia kauppoja vielä kiersimme ja lopulta oli aika lähteä autolle ja autolla kohti lauttarantaa.

Olimme satamassa puoli yhdeksän illalla. Teimme ostoksia sataman marketissa, Weincontor Bernerissä. Hinnat olivat todella edullisia Suomen ja jopa Viron hintoihin verrattuna, joten ostimme kerralla loppuvuodeksi viinit, shampanjat ja oluet. On perin kummallista, että suomalaistakin olutta saa Saksasta alle kympin lava, kun Suomessa hinta on kolminkertainen. Ostosten jälkeen otimme kahvilasta iltapalaa ja katsoimme illan jalkapallomatsin terminaalissa. Amalle hoidimme puurot, iltapesut ja yöpuvun vaihdon kätevästi terminaalissa ja pelin loputtua siirryimme autoon ja lähtöselvitykseen. Ama otti kotiinlähdön rennosti ja alkoi yöunille odottaessamme laivaan pääsyä. Laivayhtiö ilmoitti laivaanpääsynajaksi puolen yön, mutta pääsimme laivaan hyvissä ajoin jo yhdentoista aikoihin. Laivassa oli jo sen verran autoja, että lastaus oli aloitettu kyllä jo hyvissä ajoin ennen meitä. Laivalla otimme tarpeelliset kassit mukaamme ja suuntasimme hyttiin. Ama jatkoi unia sängyssä aamuun asti autuaan tietämättömänä pääsystämme laivaan ja laivan lähdöstä kohti kotimaata.

Torstai kului kokonaan merillä. Laivalla oli ongelmia satellittiyhteyksissä, joten mitkään kortit eivät toimineet. Meinasimme joutua pulaan, sillä emme olleet varautuneet niin suurilla käteismäärillä, että olisimme saaneet kaikille riittävät ateriat laivalla. Ensimmäisellä kerralla asiaa selvitettäessä laivan henkilökunnan kanssa, saimme vähintäänkin tylyä palvelua. Yritimme selvittää vaihtoehtoisia tapoja ateriapakettien maksuun, johon henkilökuntaan kuuluva mies totesi, että pitääkö sitä yrittää syödä hienommin, mihin on varaa. Muisti hän myös kertoa, että laivan kahvilasta voi ostaa kaurapuuroa, jos käteisemme riittäisi edes siihen. Purseritoimiston auettua saimme kuitenkin ystävällistä palvelua ja ”muiden köyhien” tavoin saimme käyttöömme maksukortin, joka rekisteröi kaikki laivalla tehdyt ostoksemme. Kun laiva oli perjantaiaamuna Suomessa, kävimme kuittaamassa saldon pois.

Torstai kului reissukuvia katsellen, kannella nautiskellen ja leikkihuoneessa remuten. Perjantaina heräsimme kahdeksan aikoihin laittaaksemme kaikki valmiiksi kotiinlähtöä varten. Matkanjohtaja oli siinä määrin poikki reissusta, ettei tahtonut herätä millään. Annoimme Aman nukkua, kunnes saimme tavarat kasaan ja itsemme valmiiksi. Yritimme välillä Amaa herätellä, mutta matkis sen kuin käänsi kylkeä. Lopulta tuli kuulutukset, jotka käskivät viimeiset matkustajat autoihinsa ja Ama oli pakko napata sängystä kainaloon. Näky oli huvittava, kun kipitin autokannella uninen taapero sylissä – pienellä ihmisellä tukka sekaisin ja yöpuku päällä. Ihmiset autoissaan loivat ihastuneita ja osin huvittuneitakin katseita, mutta lopulta olimme autossa. Pääsimme ajamaan laivasta ulos ja matka kohti kotia alkoi. Matka oli onneksi lyhyt ja pian olimmekin oman kodin pihassa. Voi sitä pienen ihmisen riemua, kun sieltä täältä kurkisteli tuttuja leluja ja muita muistoja. Ama kiiruhti paikasta toiseen leveä hymy kasvoillaan ja hänestäkin jo sen näki: matkalla voi olla vaikka kuinka mahtavaa, mutta aina on ihanaa myös palata kotiin.

Monet ovat kyselleet, miten pienen lapsen kanssa uskaltaa matkustaa ja miten voi tietää, että kaikki menee hyvin. Koskaan ei tietysti voi tietää, miten matka menee. Pieni lapsi on kuitenkin oiva matkakumppani, sillä kun perustarpeet on tyydytetty, pieni ihminen on tyytyväinen. Itse uskon, että lapselle riittää nimenomaan perustarpeista huolehtiminen sekä se, että oma äiti ja isä on siinä vierellä. Lapsiakin on tietysti monenlaisia, mutta Ama osoittautui ainakin äärettömän helpoksi matkakaveriksi. Päiväunia nukuttiin silloin, kun oli tarpeen, oli se nukkumapaikka sitten laivan sohvalla, hiekkarannalla tai polkupyörän kyydissä. Ama oli reissun aikana 9 kuukauden ikäinen ja imetin häntä vielä. Imetys helpotti omasta mielestäni matkantekoa, mutta toisaalta, jos on tottunut käyttämään tuttipulloja kotona, miksei se onnistuisi yhtä hyvin myös matkalla.

Automatkalla huomioon otettavia seikkoja ovat ainakin päivämatkojen lyhyys sekä matkanteon väljä aikataulu. Matkaa on taitettava ehdottomasti lapsen ehdoilla ja taukoja joutuu pitämään ajon aikana huomattavasti useammin kuin aikuisten kesken. Jokainen tauko vei myös oman aikansa, sillä halusimme tarjota Amalle virikkeitä ja ulkoilmaa aina tauon yhteydessä. Alkumatkasta meillä oli paljon yhden yön pysähdyksiä, mikä pienen ihmisen vaatiman tavaramäärän kanssa oli hetkittäin raskasta. Jatkossa keskittyisin viettämään useamman yön yhdessä paikassa koko matkan ajan. Asiaa helpottaa toki se, jos tavarat pakkaa alusta alkaen niin, ettei joka yötä varten tarvitse purkaa kaikkia laukkuja. Meillä oli Amalle mukana oma matkasänky, joka oli minusta järkevää – monessa paikassa tarjolla olisi ollut vauvansänky, mutta ei kaikissa. Ja oman henkeni suojelemiseksi en voisi nukkua kahden soturin välissä, joten perhepeti ei tule kysymykseen meidän perheessä. Rattaita emme ottaneet mukaan ollenkaan eikä niitä missään vaiheessa kaivattukaan. Ama matkasi rintarepussa silloin, kun kävelimme pidempiä matkoja.

Ainoa paniikkitilanne matkallamme meinasi aiheutua Aman ruoan loppumisesta alkumatkasta. Jatkossa varaisin siis vielä enemmän ruokaa mukaan ja täydentäisin varastot heti, kun ruokaa jostain löytyy. Vaippoja meillä oli riittävästi, mutta kiinnittäisin huomiota myös niiden riittoisuuteen. Kaikista tärkeintä on kuitenkin itsellä oikeanlainen ja riittävän rento asenne. Matkalta on turha hakea samoja tuntemuksia kuin aiemmilta matkoilta ilman lapsia, mutta toisaalta lapsen kanssa reissaaminen tuo tosi paljon uutta ja ihmeellistä, mitä ei aikanaan ole osannut edes kuvitella. Kannustan ehdottomasti kaikkia lähtemään reissuun myös pienten lasten kanssa, kunhan muistaa pakata mukaan lapselle välttämättömät asiat ja itselle riittävän annoksen oikeaa asennetta.

Kotia kohti

Maanantaina sää oli pilvinen, mutta kuitenkin lämmin. Kotimaasta kantautuneisiin säätietoihin nähden (alle +10 ja vesisadetta) olimme vielä trooppisella rintamalla. Maanantaina oli aika heittää hyvästit Hollannille, vaikka vierailu Hollannissa jäi kyllä häpeällisen lyhyeksi. Aika alkoi kuitenkin loppua kesken ja alkumatkan nautiskelut Saksassa ja Ranskassa söivät aikaa Hollannilta. Ensi kerralla suuntaan kyllä suorinta tietä Hollantiin enkä humpsahda rajojen yli kuin erityisen painavasta syystä.

Laivamme lähtee torstaiaamuna kello kolmelta kohti Suomea ja pääsemme laivan kyytiin keskiviikkoiltana. Viimeisen yön eli tiistaista keskiviikkoon olemme Lyypekissä. Matkaa Texelistä Lyypekkiin on yli 550 kilometriä, joten välille on varattu yksi yöpyminen Saksan puolella. Tiedossa oli yli 300 kilometrin ajo, joten aamupalan ja pakkaamisen jälkeen oli aika hypätä autoon. Meidän aikuisten hoitaessa pakkaamista, Ama kävi vielä neuvotteluja sorsaperheen kesken. En tiedä, mitä siellä sovittiin, mutta kaikki näyttivät hyvin tyytyväisiltä lopputulokseen. Sorsat katselivat touhujamme rennon näköisinä, kunnes poistuivat pihalta. Ama ei kertaakaan joutunut korottamaan ääntään sorsille, joten jonkinlaisen sovinnon he varmasti saivat aikaan.

Den Oeverista ajoimme 30 kilometriä pitkän pengertien kohti pohjoista. Vasemmalla puolella aukesi meri hohtavan sinisenä. Ama heräili päiväuniltaan ja pysähdyimme huoltoasemalle puoleen väliin pengertietä. Huoltoasemalla ei kuitenkaan ollut mikroa, joten emme saaneet Aman ruokaa lämmitettyä. Hyppäsimme takaisin autoon ja vaihdoimme lounaan välipalaan, joka onnistui paremmin ilman lämmitystä. Ajomatka jatkui tasaisena ilman pysähdyksiä aina Saksan rajalle, jossa pysähdyimme kahvilaan. Saimme Amalle lounaan lämmitettyä ja itse nautimme välipalaksi suklaakakkua.

Matka jatkui huoltotoimenpiteiden jälkeen, kunnes saavuimme seuraavaan majoituspaikkaamme, Huntloseniin Restaurant Fischbeck’siin. Maanantai-illan futistarjontaan kuului ensimmäisenä Saksan aloituspeli Portugalia vastaan ja iloksemme huomasimme, että hotelliravintolan terassille oli rakennettu kisakatsomo. Olimme perillä puoli kuudelta ja ottelun oli määrä alkaa tasalta. Ravintolasta kerrottiin, että ruokatarjoilu päättyy pelin alettua, joten ennen kuin purimme autoa, syöksyimme varaamaan terassilta hyvät paikat ja tilaamaan ruokaa. Ravintola oli todennäköisesti pienen maalaiskylän ainoa ravintola, joten kaikki 12 jalkapallosta kiinnostunutta kyläläistä oli saapunut pitämään kisatunnelmaa yllä. No ei, tunnelma oli oikeasti hyvä eikä se ainakaan huonontunut Saksan 4-0 voiton myötä. Ilta kului pitkälti jalkapallon parissa, mutta iltaotteluita siirryimme seuraamaan omaan huoneeseen.

Tiistaina oli aika jatkaa matkaa Lyypekkiin. Matkaa oli jäljellä reilut 220 kilometriä ja kunhan olimme nauttineet maittavan aamiaisen hotellilla, pääsimme lähtemään. Matkanjohtaja nukkui pitkät päiväunet ja etenimme sillä aikaa hyvän matkaa kohti Lyypekkiä. Hampurin kohdalla pidimme lounastauon ja taas matka jatkui. Lyypekin lähellä pysähdyimme ostoskeskus Cittiin, jossa olemme normaalisti tehneet tuliaisostoksia. Tällä kertaa tarjonta kuitenkin tympi jotenkin molempia eivätkä hinnatkaan olleet erityisen edullisia, joten ostimme vain jotain ihan pientä. Ama sentään löysi jotain: hän osti pyyhkeen ja syystakin.

Cittistä jatkoimme viimeiseen majoituspaikkaamme, Apartment Josephineen. Odotimme jälleen hotellia, mutta paikan päällä meitä odotti samanlainen yksityisasunto kuin Oostendessa. Neliöitä on jälleen vaikka muille jakaa ja huoneiston varustelu ihan viimeisen päälle. Sijainti on niin keskellä Lyypekkiä kuin olla voi. Illalla kävimme kaupungilla syömässä loistavassa italiaisessa ja ilta kului jälleen jalkapallon parissa. Huomenna vietämme päivän Lyypekin kaupungilla ja illalla suuntaamme kohti satamaa ja laivaa. Sen jälkeen edessä on merimatka ja Vuosaaren satamassa meidän on määrä olla perjantaiaamuna yhdeksältä. Ama ja Didi hiljenevät reissupäivitysten osalta ja kiittävät kaikkia lukijoita tähän asti. Auf Wiedersehen! :)

Täydellistä lomanviettoa Texelissä

Perjantain ja lauantain välinen yö oli luultavasti matkan paras. Sänky oli pehmeä kuin unelma, lämpötila oli sopiva ja niin pieni kuin isokin soturi nukkuivat nätisti. Virkeänä heräsimme uuteen päivään ja nautimme aamupalaksi leirintäalueen kaupasta ostettuja tuoreita sämpylöitä sekä vastapuristettua appelsiinimehua. Kaupassa oli kone, jolla sai itse puristaa ostamansa appelsiinit mehuksi. Aamupalan jälkeen sää muuttui pilviseksi ja taisi kaksi tippaa vettäkin taivaalta tipahtaa. Niinpä päätimme lähteä tutustumaan saareen autolla. Ensimmäistä kertaa reissun aikana minä hyppäsin ratin taakse. Saaren tiet olivat paikoin todella ahtaita, mutta hienosti selvisin. Enkä panikoinut, vaikka yhdessä vaiheessa jouduin hidastamaan, kun poni ylitti tien. Pieni musta poni oli yksikseen liikenteessä, mutta hienosti käytti suojatietä ja jatkoi jalkakäytävää eteenpäin.

Ajoimme ensin saaren pohjoisosaan katsomaan majakkaa ja hiekkarantoja. Pohjoisesta jatkoimme kierrellen ja kaarrellen kohti isointa kylää, Den Burgia. Ajoimme pääasiassa saaren itäpuolta ohittaen muun muassa ihanat pienet kylät Oosterendin ja Oudeschildin. Den Burgissa pysähdyimme turisti-infoon kysymään lähintä supermarketia, joka muutaman mutkan takaa sitten löytyikin. Jätimme auton parkkiin ja kävimme keskustan kahvilassa syömässä leivokset ja Ama sai lounaan. Kahvilan jälkeen kävimme kaupassa ja ostimme kärryllisen tavaraa, että voimme itse tehdä ruoat Texelissä ollessamme. Kassalla meinasi syntyä pieni paniikki, kun kauppa hyväksyi ainoastaan Maestro-kortin tai käteisen. Kroisos Jii kaiveli kuvettaan ja onneksi löytyi pätäkkää sen verran, että saimme ostokset maksettua.

Taloja Oudeschildissä

Den Burgista oli tarkoitus jatkaa De Koogiin. Lähdimme seuraamaan pientä maalaistietä ja aikamme kiertelimme pitkin maaseutua. Ajauduimme aina saaren eteläosaan, Den Hoorniin, josta päätimme lähteä takaisin ylös. Maalaistiet tekivät kuitenkin tepposet ja pian olimme aivan saaren eteläkärjessä, lauttarannassa. Mutta mikäs siinä ihania maisemia ihaillessa ja rauhallisesti takaisin pohjoiseen ajellessa, välimatkat täällä ovat kuitenkin niin pieniä. Matkalla seurailimme laskuvarjohyppääjien menoa taivaalla.

Leirintäalueelle päästyämme kävimme tsekkaamassa seikkailuradan. Radalla edetään yläilmoissa kahdessa kerroksessa olevia erilaisia esteratoja valjaiden varassa. Hinta kiipeilylle on 12,50 euroa henkilöltä. Päivän viimeinen ryhmä oli lähdössä 15 minuutin kuluttua, mutta se tuli vähän liian nopeasti, kun Amalla oli välipala-aika. Sovimme, että menemme sunnuntaina kokeilemaan. Aman välipalan ja meidän myöhäisen lounaan jälkeen lähdimme uimaan. Ulkoaltaat menivät juuri kiinni ja ilma oli vähän viileän tuntuinen, joten menimme suosiolla sisälle. Ama oli uimisesta todella innoissaan: riemuitsi ja polski niin, että oli taaperossa pitelemistä. Jii kävi monta kertaa liukumassa liukumäestä, joka oli melkein pystysuora ja meni suoraan porealtaaseen. Minä jätin ihan suosiolla väliin. Polskuttelujen jälkeen vietimme iltaa talollamme. TV:stä tuli futista, Ama hauskuutti meitä ja sorsatkin kävivät vähän yrittämässä sovintoa, mutta Ama oli tiukkana ja ajoi sovittelijat pois. Illalla paistoimme pihvit ja nautimme taas maittavan illallisen aikuisten kesken.

Sunnuntaina oli aktiivisuuspäivä. Heti aamupalan jälkeen kävimme vuokraamassa pyörät. Pyörän päivävuokra oli 9,50 euroa ja lastenistuin maksoi 2 euroa. Lähdimme vain polkemaan ilman sen kummempia suunnitelmia. Ama oli ensimmäistä kertaa pyörän kyydissä ja voi sitä riemua. Ajattelimme, että Ama voisi ottaa päiväunet meidän polkiessa, mutta eihän matkanjohtaja sellaista malttanut millään. Pää pyöri ympyrää ja matkalaulut raikasivat Jiin tarakalla. Siinä määrin taisi pyörä kuitenkin irrottaa unihiekkaa maanpinnasta, että väsymys otti Matkiksesta yliotteen. Ama vaipui untenmaille ja me jatkoimme matkaa. Pitkään emme ehtineet pyörillä sotkea, kun huomasin Aman rötköttävän istuimessa ihan nurin niskoin. Yritimme moneen otteeseen korjata asentoa ergonomisemmaksi, mutta aina vaan se pää retkahti sivulle. Päätimme sitten ajaa hieman eri reittiä takaisin ja lähteä pyöräilemään virkeämmän muksun kanssa. Valitsemaltamme pyörätieltä ei turhan paljon sivuteitä poikennut, joten matkaa takaisin kerääntyi ihan kiitettävästi. Totesimme, että on parempi pysähtyä ja ottaa Ama pyörän päältä nukkumasta. Sopivaa pysähdyspaikkaa ei kuitenkaan löytynyt ennen kuin matkanjohtaja palasi virtoihin ja vaati vauhtia lisää. Jatkoimme eteenpäin, kunnes pääsimme lammasaitauksen kohdalle. Ama kävi tutustumassa paikallisiin, mutta Aman maine on luultavasti kiirinyt hänen edelleen, sillä melkein kaikki lampaat tuumasivat paremmaksi perääntyä hieman. Lampaat olivat kuitenkin nätisti eikä Ama kokenut lainkaan tarvetta komennella niitä.

Mansikanmyyntikoju itsepalveluperiaatteella

Teimme lopulta itseasiassa aika pitkän lenkin, jonka lopetimme leirintäalueen eläinaitaukselle. Olisimme menneet katsomaan kotieläimiä, mutta saatuamme pyörät parkkiin, jouduimme kanalauman hyökkäyksen kohteeksi. Saavuimme paikalle ihan rauhallisin elkein – myös Ama oli oikein siivosti, mutta yksi musta kana hermostui (Jiin mielestä innostui) tulostamme ja lähti juoksujalkaa meitä päin. Perässä seurasi toistakymmentä eriväristä ja -kokoista munijaa ja minä olin varma, että nyt pääsemme hengestämme. Pääsin pakenemaan pyörällä tilanteesta ja jäin katsomaan kauempaa, kuinka Jii ja Ama jäivät jengin jalkoihin. Jii otti tilanteen rauhallisemmin ja irrotti Aman istuimesta. He jäivät tekemään tuttavuutta kanalauman kanssa minun pysytellessä sivummassa. Pikku hiljaa minäkin uskaltauduin taas lähemmäs ja pääsimme ihastelemaan kilejä, kalkkunaa, ihan pieniä vauvakanoja ja kaneja.

Pyöräilyn jälkeen söimme lounasta ja sitten oli aika todellisen seikkailun: lähdimme Jiin kanssa leirintäalueen kiipeilypuistoon, Klimmen EnZoon. Saimme lyhyen koulutuksen valjaiden käytöstä ja kiipeilystä ja sen jälkeen ei muuta kuin radalle. Rata koostui neljästä kierroksesta, joista kaksi ensimmäistä suoritettiin viiden metrin korkeudessa ja kaksi seuraavaa kymmenessä metrissä. Yhdellä kierroksella oli viisi osuutta, jolla piti edetä joko esteitä kiertäen, liikkuvia osia pitkin kävellen tai flengaten. Kiipeily kesti 1,5 tuntia ja oli uskomattoman rankkaa. Jii oli innoissaan kuin pieni apina, minä roikuin erinäisissä naruissa henkeni kaupalla ja välillä meinasi itku päästä. Lopuksi piti vielä hypätä 10 metristä alas köyden varassa, että pääsi pois. Minä astuin silmät kiinni vain reunan yli, mutta Jii tuli tyylikkäästi voltin kanssa alas. Kädet olivat ihan puhki koitoksen jälkeen, mutta olin kyllä todella ylpeä itsestäni, etten kertaakaan edes tippunut.

Ama oli seuraamassa isän ja äidin huimapäisyyttä, mutta totesi puolessa välissä, että tämä on jo nähty. Taas tuli päikkäriaika ja eipä siinä muuta kuin Ama heittäytyi pitkäkseen viltille ja alkoi nokosille. Nokoset jatkuivat vielä kiipeilymme jälkeenkin, joten jäimme istuskelemaan nurmikolle ja nauttimaan aurinkoisesta säästä. Eipä mennyt kuin hetki, kun viereiselle nurmikentälle tuli reilun kymmenen hengen miesporukka jalkapallo mukanaan. Miehet eivät ehtineet saada edes joukkuejakoa tehtyä, kun Jii oli jo kyselemässä, josko pääsisi pelaamaan – ja pääsihän tuo. Miehet olivat saksalaisia ja kysyivät, onko Jii hollantilainen. Kovasti aiheutti ihmetystä, kun kuulivat, että Suomesta on mies tänne eksynyt ja heti alkoivat ”Jari Litmanen” -huudot. Porukka sai aikaan ihan kunnon pelit ja Jii pääsi näyttämään suomalaista jalkapallo-osaamista vastaamalla suurimmasta osasta pelin maaleista. Ama otti oikein superpäikkärit, kun heräsi vasta 1,5 tunnin jalkapallo-ottelun jälkeen.

Ilta kului ihan vain oleskellen ja sivusilmällä on tullut katsottua päivän jalkapallotarjontaa myös televisiosta. Jiin kanssa kävimme iltapyöräilyllä vielä ennen nukkumaanmenoa. Ajelimme leirintäalueen ympäri ja alue on kyllä ihan uskomattoman kokoinen: väitin eilen, että täällä on vajaa kymmenen leikkipaikkaa lapsille, mutta kartasta laskin 22 leikkipaikkaa. Sen lisäksi on isompia leikkikenttiä. Majoitusvaihtoehtona löytyy 800 bungalowia, 60 chaletia, 30 isoa villaa ja satoja matkailuvaunu- ja telttapaikkoja. Alueella on sisäminigolfrata, keilahalli, sisäautorata, ilmatrampoliini, lasersotahalli, supermarket, useita ravintoloita. De Krim, ja koko Texel, on eittämättä täydellinen paikka lomanviettoon.

Aina ihanat Alankomaat

Torstaina oli tarkoitus jatkaa matkaa kohti Hollantia, mutta Oostende valloitti sen verran, että jäimme vielä yhdeksi yöksi. Torstaina oli sitten vuorossa kaupunkipäivä. Residenssimme sijaitsi Oostenden pääkadulla, joten matka kaupungin vilinään oli yhtä lyhyt kuin Atlantin aaltoihin. Ama hyppäsi Jiin selkään reppuun ja eipä mennyt aikaakaan, kun matkanjohtaja oli nähnyt tarpeeksi ja otti päiväunet isän selkää vasten. Me kiertelimme vaate- ja kenkäkauppoja ja jotain pientä tarttui mukaankin. Rintareppu on muuten toiminut koko matkan erinomaisesti, mutta totesimme vaatteiden sovittamisen mahdottomaksi vaahtosammuttimen roikkuessa selässä.

Shoppailutunnelmia: Exotic summer stories

Kauppojen lisäksi katselimme kaunista kaupunkia ja löysimme Sint Petrus en Pauluskerkin eli Pyhän Peterin ja Paulin kirkon. Kirkko oli ihan henkeäsalpaavan kaunis. Kovasti tuli mieleen Barcelonan Sagrada Familia, vaikka ihan samoihin mittasuhteisiin ei belgialainen kirkko yltänytkään.

Sint Petrus en Pauluskerk

Kiertelyn jälkeen ostimme jäätelöt, joita jäimme nauttimaan keskusaukion laidalle. Eipä aikaakaan, kun vanha mamma ilmestyi kohdallemme, alkoi kovasti puhua meille ”belgiaa” ja osoitella välillä Amaa. Totesimme puhuvamme englantia, minkä jälkeen mamma toisteli englanniksi, että ”Beautiful baby, lovely baby! Lovely mum and dad. Beautiful baby!” Emme ehtineet mammasta toipua, kun jo seuraava huhuili nurkan takana. Jälleen kova papatus vieraalla kielellä ja kun pyysimme englanniksi, niin mamma vaati Amaa syliinsä ja samaa mantraa toisteli, kun edellinenkin. Ama oli Jiin sylissä parhaillaan ja minä suomalaisella avoimuudella ja luottavaisuudella tokaisin vihaisesti Jiille: ”Et varmasti anna! Nyt mennään! No ainakin pidät kaksin käsin siitä lapsesta kiinni!”. Vastusteluistani huolimatta Ama lipui Jiin sylistä vieraan mamman syliin suukoteltavaksi ja ylistettäväksi. Yhtäkkiä minäkin muistin neuvolatätimme varoituksen siitä, että Belgiassa ihmiset rakastavat vauvoja ja tulevat varmasti nappaamaan syliinsä, kun mahdollista. Kaupunkikierroksen jälkeen palasimme lukaaliimme ja otin Aman kanssa pitkät päikkärit. Illalla kävimme vielä ulkona syömässä. Ama hurmasi jälleen ravintolassa niin henkilökunnan kuin naapuripöydän perheenkin.

Perjantaina tiedossa oli rankka ajopäivä ylimääräisen Belgiassa vietetyn yön jälkeen. Yksi mielenkiintoisin ja jo pitkän aikaan suunnitelmissamme ollut kohde, Hollannin Texel, oli seuraava määränpäämme. Texel on 25 kilometriä pitkä ja 9 kilometriä leveä saari Pohjois-Hollannissa. Ama heräsi jälleen kuudelta kuin aavistaen rankan ajopäivän ja päätimme Jiin kanssa yrittää samanlaista sujuvaa lähtöä kuin aiemmin Ranskan Pareidista. Ama kuitenkin nukahti istualteen hammasharja suussa, joten tuumasimme, että Ama saa nukkua rauhassa siihen asti, että on varmasti valmis lähtemään. Jäin Aman kanssa nukkumaan meidän sänkyyn ja heräsimme puoli yhdeksältä. Pikaisten aamutoimien jälkeen pääsimme lähtemään yhdeltätoista. Otimme suoraan suunnan moottoritielle ja lähdimme kovaa kyytiä kohti Hollantia.

Belgian liikennevirasto oli päättänyt laittaa puoli Belgiaa tietyömaaksi ja noudattaessamme navin ohjauksia nopeimmasta reitistä, ajauduimme kiertoteiden ja tiesulkujen paratiisiin. Tuumasimme paremmaksi noudattaa belgialaisia liikennemerkkejä kuin navin monotonista käskyä ajaa tiesulkujen läpi. Kiertotiessä oli kyllä mukana onnea onnettomuudessakin, sillä satuimme ainoalle huoltoasemalle ainakin 150 kilometrin aikana. Kun lopulta pääsimme takaisin moottoritielle ja olisimme tarvinneet edes pientä piennarta taukopaikaksi, ei Belgia tarjoillut pienintäkään mahdollisuutta. Varttia vaille yksi ajoimme Hollannin puolelle ja oli aika hyvästellä Belgia. Vaikka taukopaikkaa ei löytynyt ja belgialaisillakin oli omat erikoiset aukioloaikansa joillain kaupoilla, niin jälleen Belgiasta jäi niin kovin hyvä mieli: ihmiset ovat ystävällisiä, iloisia ja kielitaitoisia.

Mutta Hollanti!!! Jos jotain maata voi rakastaa, niin Hollantia! Lähes heti rajan ylityksen jälkeen löytyi taivaallinen taukopaikka, La Place. Ravintolassa oli noin tusinan verran erilaisia pisteitä: salaatti-, hampurilais-, pizza-, jälkiruoka-, grillipiste ynnä muita. Jokaisella pisteellä oli muutamia valmiita annosvaihtoehtoja, mutta jokaisella pisteellä sai valita myös omat tuoreet raaka-aineet, joista kokit (joka pisteellä omansa!) valmistivat herkullisen näköisiä annoksia. Ja hollantilaiset ovat niin ystävällisiä, ja niin kielitaitoisia. Hollanti ei petä koskaan ;) Söimme lounasta ja Ama pääsi peuhaamaan leikkipaikalle. Reilun tunnin pysäytyksen jälkeen jatkoimme jälleen matkaa.

La Placen jälkiruokatarjontaa

Amsterdamin kohdalla intouduimme keskustelemaan aiemmista reissuistamme Hollantiin ja Amsterdamiin ja humautimme moottoritiellä suunnitellun rampin ohi. Siinä sitä oltiin taas ihmeissään, kun navi suuttui, ettei sitä kuunneltu eikä suostunut enää ottamaan gps-signaalia eikä ollut tietoa, miten pääsemme suunnitellulle reitille takaisin. Vähän tuli taas ylimääräistä seikkailtua, mutta tulipahan käytyä virallisesti Amsterdamissakin, vaikka tällä kertaa oli tarkoitus vain ohittaa kaupunki.

Varttia yli kuusi olimme Pohjois-Hollannissa Den Helderissä, josta kulkee lauttayhteys Texeliin. Edestakaisen lauttamatkan hinta on 36,50 euroa autolta. Lautat lähtevät puolen tunnin välein ja pääsimme heti seuraavaan lauttaan. Lauttamatka kestää 25 minuuttia ja sen aikana voi istua autossa tai nousta lautan sisä- tai ulkokansille. Sisällä on kahvila ja pieni matkamuistomyymälä ja ainakin tällä kertaa laivan yläkannella musiikkia tarjoili ihka oikea orkesteri. Lautalla oli leppoisa tunnelma ja Ama jammaili innoissaan musiikin tahtiin.

Matka leirintäalueellemme De Krimiin oli vajaa 20 kilometriä ja reitti oli helppo, koska Texelissä ei mene kuin muutama isompi tie. Texel koostuu mielettömistä dyyneistä, hiekkarannoista ja idyllisistä maalaismaisemista – ja joka puolella on lampaita. Ihan kaikkialla. Minne silmä vilkaiseekaan, siellä valkoinen pumpulirumpu luuraa. Texelistä tulee myös ihan oma lammasrotunsa, Texelin lammas. Lampaiden lisäksi saarella on todella paljon myös lehmiä ja hevosia, varsinkin saaren kokoon nähden. Alue on suosittu pyöräilijöiden keskuudessa ja saarella meneekin kilometritolkulla fantastisia polkupyöräreittejä. Puoli kahdeksan olimme leirintäalueella ja jo sisääntulon parkkipaikalla suu loksahti auki: resparakennus on kuin linnan sisäänkäynti pienine kaarisiltoineen ja suihkulähteineen. Matkalla ”mökkiimme” suu loksahti entistä enemmän auki: joka puolella on todella vehreää, ”mökit” ovat pieniä kivilinnoja tai huviloita, lapsille on ainakin neljä eri puistoa aktiviteetteineen, keskellä aluetta on mielettömän kokoinen seikkailurata, joka kohoaa 10 metrin korkeuteen, löytyy vesipuistoa niin ulkoa kuin sisältäkin. Meidän asumuksemme on tällä kertaa chalet-huoneisto, joka on paranneltu versio mobilehomesta eikä sitä voi liikutella. Tosin tämä chalet on näyttävämpi kuin monet omakotitalot: hieno sisustus, makuuhuoneissa omat kylpyhuoneet, avokeittiö ja tilava olohuone, kaari-ikkuna talon päädyssä ja olohuoneesta käynti terassille. Ja koska hollantilaiset ovat parhaita, myös lasten syöttötuoli kuuluu perusvarustukseen. 

Texelin maisemia (ja lampaita)

Kannoimme tavaroita sisään, kun toimet keskeytti sorsa, joka saapasteli katsomaan touhujamme. Kovasti oli kyselevän näköinen ankka, kunnes Ama teki sille asiat selväksi. Kuulosti siltä, että Ama kertoi, ketä olemme ja mistä tulemme ja sitä myöten sorsa lähti vähin äänin samaan suuntaan, josta oli tullutkin. Välillä se yritti katsella taakseen, mutta Ama meni perässä nelinkontin ja komensi pois meidän tontilta. Jatkoimme touhujamme, kunnes takaa kuului isompi kaakatus. Sorsa oli ottanut nokkiinsa Aman sanomisista ja haki kaverit mukaansa. Nyt terassin läpi marssi neljä sorsaa kovin päättäväisesti kohti etuoveamme. Hälytimme Aman apuun ja kahden urospuolisen sorsan kiukuttelusta huolimatta Ama ajoi nelikon tiehensä.

Illalla lähdimme leirintäalueen ravintolaan katsomaan illan jalkapallo-ottelua: Espanja - Hollanti. Jalkapallon MM-kisat Brasiliasta pyörähtivät torstaina käyntiin ja jalkapalloperheenä seuraamme niitä aktiivisesti. Vaikka ravintola oli normaaliin leirintäalueen ravintolaan verrattuna astetta hienompi, olivat paikalliset rakentaneet paikalle mahtavan kisastudion. Ottelu näkyi ison screenin lisäksi ainakin seitsemästä televisiosta. Ihmiset olivat pukeutuneet asianmukaisesti oranssiin ja tunnelma oli katossa. Myös lapsia oli paljon paikalla ja Ama sulautui joukkoon täysin. Lasten lisäksi ihmisillä oli mukanaan myös koirat, mikä Hollannissa, ja myös Belgiassa, on täysin normaalia ravintoloissa.

Ensimmäisen puoliajan jälkeen lähdimme viemään Amaa iltapuurolle. Pääsimme talollemme, kun edessä oli jotain odottamatonta: sorsat olivat suivaantuneet aiemmista tapahtumista siinä määrin, että nyt niitä oli jo toistakymmentä estämässä pääsyämme sisään. Minä menin tietysti paniikkiin, mutta Ama suhtautui asiaan kylmän rauhallisesti. Ama otti tuiman katseen ja teki jengille selväksi, että nyt tämä pelleily saa riittää. Väittelyä käytiin puolin ja toisin ja välillä myös Ama joutui vähän miettimään perääntymistä. Lopulta Ama ajoi jengin tiehensä eikä sitä sen koommin enää näkynyt. Aman päättäväisyyttä mukaillen myös Hollanti teki Espanjalle selväksi, miten jalkapalloa pelataan, voittamalla pelin 5-1.