Täydellistä lomanviettoa Texelissä

Perjantain ja lauantain välinen yö oli luultavasti matkan paras. Sänky oli pehmeä kuin unelma, lämpötila oli sopiva ja niin pieni kuin isokin soturi nukkuivat nätisti. Virkeänä heräsimme uuteen päivään ja nautimme aamupalaksi leirintäalueen kaupasta ostettuja tuoreita sämpylöitä sekä vastapuristettua appelsiinimehua. Kaupassa oli kone, jolla sai itse puristaa ostamansa appelsiinit mehuksi. Aamupalan jälkeen sää muuttui pilviseksi ja taisi kaksi tippaa vettäkin taivaalta tipahtaa. Niinpä päätimme lähteä tutustumaan saareen autolla. Ensimmäistä kertaa reissun aikana minä hyppäsin ratin taakse. Saaren tiet olivat paikoin todella ahtaita, mutta hienosti selvisin. Enkä panikoinut, vaikka yhdessä vaiheessa jouduin hidastamaan, kun poni ylitti tien. Pieni musta poni oli yksikseen liikenteessä, mutta hienosti käytti suojatietä ja jatkoi jalkakäytävää eteenpäin.

Ajoimme ensin saaren pohjoisosaan katsomaan majakkaa ja hiekkarantoja. Pohjoisesta jatkoimme kierrellen ja kaarrellen kohti isointa kylää, Den Burgia. Ajoimme pääasiassa saaren itäpuolta ohittaen muun muassa ihanat pienet kylät Oosterendin ja Oudeschildin. Den Burgissa pysähdyimme turisti-infoon kysymään lähintä supermarketia, joka muutaman mutkan takaa sitten löytyikin. Jätimme auton parkkiin ja kävimme keskustan kahvilassa syömässä leivokset ja Ama sai lounaan. Kahvilan jälkeen kävimme kaupassa ja ostimme kärryllisen tavaraa, että voimme itse tehdä ruoat Texelissä ollessamme. Kassalla meinasi syntyä pieni paniikki, kun kauppa hyväksyi ainoastaan Maestro-kortin tai käteisen. Kroisos Jii kaiveli kuvettaan ja onneksi löytyi pätäkkää sen verran, että saimme ostokset maksettua.

Taloja Oudeschildissä

Den Burgista oli tarkoitus jatkaa De Koogiin. Lähdimme seuraamaan pientä maalaistietä ja aikamme kiertelimme pitkin maaseutua. Ajauduimme aina saaren eteläosaan, Den Hoorniin, josta päätimme lähteä takaisin ylös. Maalaistiet tekivät kuitenkin tepposet ja pian olimme aivan saaren eteläkärjessä, lauttarannassa. Mutta mikäs siinä ihania maisemia ihaillessa ja rauhallisesti takaisin pohjoiseen ajellessa, välimatkat täällä ovat kuitenkin niin pieniä. Matkalla seurailimme laskuvarjohyppääjien menoa taivaalla.

Leirintäalueelle päästyämme kävimme tsekkaamassa seikkailuradan. Radalla edetään yläilmoissa kahdessa kerroksessa olevia erilaisia esteratoja valjaiden varassa. Hinta kiipeilylle on 12,50 euroa henkilöltä. Päivän viimeinen ryhmä oli lähdössä 15 minuutin kuluttua, mutta se tuli vähän liian nopeasti, kun Amalla oli välipala-aika. Sovimme, että menemme sunnuntaina kokeilemaan. Aman välipalan ja meidän myöhäisen lounaan jälkeen lähdimme uimaan. Ulkoaltaat menivät juuri kiinni ja ilma oli vähän viileän tuntuinen, joten menimme suosiolla sisälle. Ama oli uimisesta todella innoissaan: riemuitsi ja polski niin, että oli taaperossa pitelemistä. Jii kävi monta kertaa liukumassa liukumäestä, joka oli melkein pystysuora ja meni suoraan porealtaaseen. Minä jätin ihan suosiolla väliin. Polskuttelujen jälkeen vietimme iltaa talollamme. TV:stä tuli futista, Ama hauskuutti meitä ja sorsatkin kävivät vähän yrittämässä sovintoa, mutta Ama oli tiukkana ja ajoi sovittelijat pois. Illalla paistoimme pihvit ja nautimme taas maittavan illallisen aikuisten kesken.

Sunnuntaina oli aktiivisuuspäivä. Heti aamupalan jälkeen kävimme vuokraamassa pyörät. Pyörän päivävuokra oli 9,50 euroa ja lastenistuin maksoi 2 euroa. Lähdimme vain polkemaan ilman sen kummempia suunnitelmia. Ama oli ensimmäistä kertaa pyörän kyydissä ja voi sitä riemua. Ajattelimme, että Ama voisi ottaa päiväunet meidän polkiessa, mutta eihän matkanjohtaja sellaista malttanut millään. Pää pyöri ympyrää ja matkalaulut raikasivat Jiin tarakalla. Siinä määrin taisi pyörä kuitenkin irrottaa unihiekkaa maanpinnasta, että väsymys otti Matkiksesta yliotteen. Ama vaipui untenmaille ja me jatkoimme matkaa. Pitkään emme ehtineet pyörillä sotkea, kun huomasin Aman rötköttävän istuimessa ihan nurin niskoin. Yritimme moneen otteeseen korjata asentoa ergonomisemmaksi, mutta aina vaan se pää retkahti sivulle. Päätimme sitten ajaa hieman eri reittiä takaisin ja lähteä pyöräilemään virkeämmän muksun kanssa. Valitsemaltamme pyörätieltä ei turhan paljon sivuteitä poikennut, joten matkaa takaisin kerääntyi ihan kiitettävästi. Totesimme, että on parempi pysähtyä ja ottaa Ama pyörän päältä nukkumasta. Sopivaa pysähdyspaikkaa ei kuitenkaan löytynyt ennen kuin matkanjohtaja palasi virtoihin ja vaati vauhtia lisää. Jatkoimme eteenpäin, kunnes pääsimme lammasaitauksen kohdalle. Ama kävi tutustumassa paikallisiin, mutta Aman maine on luultavasti kiirinyt hänen edelleen, sillä melkein kaikki lampaat tuumasivat paremmaksi perääntyä hieman. Lampaat olivat kuitenkin nätisti eikä Ama kokenut lainkaan tarvetta komennella niitä.

Mansikanmyyntikoju itsepalveluperiaatteella

Teimme lopulta itseasiassa aika pitkän lenkin, jonka lopetimme leirintäalueen eläinaitaukselle. Olisimme menneet katsomaan kotieläimiä, mutta saatuamme pyörät parkkiin, jouduimme kanalauman hyökkäyksen kohteeksi. Saavuimme paikalle ihan rauhallisin elkein – myös Ama oli oikein siivosti, mutta yksi musta kana hermostui (Jiin mielestä innostui) tulostamme ja lähti juoksujalkaa meitä päin. Perässä seurasi toistakymmentä eriväristä ja -kokoista munijaa ja minä olin varma, että nyt pääsemme hengestämme. Pääsin pakenemaan pyörällä tilanteesta ja jäin katsomaan kauempaa, kuinka Jii ja Ama jäivät jengin jalkoihin. Jii otti tilanteen rauhallisemmin ja irrotti Aman istuimesta. He jäivät tekemään tuttavuutta kanalauman kanssa minun pysytellessä sivummassa. Pikku hiljaa minäkin uskaltauduin taas lähemmäs ja pääsimme ihastelemaan kilejä, kalkkunaa, ihan pieniä vauvakanoja ja kaneja.

Pyöräilyn jälkeen söimme lounasta ja sitten oli aika todellisen seikkailun: lähdimme Jiin kanssa leirintäalueen kiipeilypuistoon, Klimmen EnZoon. Saimme lyhyen koulutuksen valjaiden käytöstä ja kiipeilystä ja sen jälkeen ei muuta kuin radalle. Rata koostui neljästä kierroksesta, joista kaksi ensimmäistä suoritettiin viiden metrin korkeudessa ja kaksi seuraavaa kymmenessä metrissä. Yhdellä kierroksella oli viisi osuutta, jolla piti edetä joko esteitä kiertäen, liikkuvia osia pitkin kävellen tai flengaten. Kiipeily kesti 1,5 tuntia ja oli uskomattoman rankkaa. Jii oli innoissaan kuin pieni apina, minä roikuin erinäisissä naruissa henkeni kaupalla ja välillä meinasi itku päästä. Lopuksi piti vielä hypätä 10 metristä alas köyden varassa, että pääsi pois. Minä astuin silmät kiinni vain reunan yli, mutta Jii tuli tyylikkäästi voltin kanssa alas. Kädet olivat ihan puhki koitoksen jälkeen, mutta olin kyllä todella ylpeä itsestäni, etten kertaakaan edes tippunut.

Ama oli seuraamassa isän ja äidin huimapäisyyttä, mutta totesi puolessa välissä, että tämä on jo nähty. Taas tuli päikkäriaika ja eipä siinä muuta kuin Ama heittäytyi pitkäkseen viltille ja alkoi nokosille. Nokoset jatkuivat vielä kiipeilymme jälkeenkin, joten jäimme istuskelemaan nurmikolle ja nauttimaan aurinkoisesta säästä. Eipä mennyt kuin hetki, kun viereiselle nurmikentälle tuli reilun kymmenen hengen miesporukka jalkapallo mukanaan. Miehet eivät ehtineet saada edes joukkuejakoa tehtyä, kun Jii oli jo kyselemässä, josko pääsisi pelaamaan – ja pääsihän tuo. Miehet olivat saksalaisia ja kysyivät, onko Jii hollantilainen. Kovasti aiheutti ihmetystä, kun kuulivat, että Suomesta on mies tänne eksynyt ja heti alkoivat ”Jari Litmanen” -huudot. Porukka sai aikaan ihan kunnon pelit ja Jii pääsi näyttämään suomalaista jalkapallo-osaamista vastaamalla suurimmasta osasta pelin maaleista. Ama otti oikein superpäikkärit, kun heräsi vasta 1,5 tunnin jalkapallo-ottelun jälkeen.

Ilta kului ihan vain oleskellen ja sivusilmällä on tullut katsottua päivän jalkapallotarjontaa myös televisiosta. Jiin kanssa kävimme iltapyöräilyllä vielä ennen nukkumaanmenoa. Ajelimme leirintäalueen ympäri ja alue on kyllä ihan uskomattoman kokoinen: väitin eilen, että täällä on vajaa kymmenen leikkipaikkaa lapsille, mutta kartasta laskin 22 leikkipaikkaa. Sen lisäksi on isompia leikkikenttiä. Majoitusvaihtoehtona löytyy 800 bungalowia, 60 chaletia, 30 isoa villaa ja satoja matkailuvaunu- ja telttapaikkoja. Alueella on sisäminigolfrata, keilahalli, sisäautorata, ilmatrampoliini, lasersotahalli, supermarket, useita ravintoloita. De Krim, ja koko Texel, on eittämättä täydellinen paikka lomanviettoon.