Ässän kierrän Euroopan ympäri

Tai jos ei nyt koko Euroopan ympäri, niin muutaman maan ympäri ainakin. Postaukset tulevat nyt vähän jälkijunassa, kun en millään malttanut käyttää Ässän kanssa lyhyeksi jäänyttä aikaa koneella. Sunnuntaiaamuna lähdimme Waldmohrista kohti Ranskan rajaa. Ohitimme jälleen useita ihania, saksalaisia kyliä (Bexbach, Wellesweiler, Neuenkirchen, Friedrichsthal). Joka puolella oli todella rauhallista sunnuntaipäivästä johtuen. Matkanjohtajakin otti päivän sen verran rennosti, että tyydyimme enimmäkseen vain ajelemaan ympäri Pohjois-Ranskan maaseutua (Bouzonville, Thionville). Ranskasta jatkoimme Luxembourgiin, jossa pysähdyimme Wasserbilligiin lounaalle.

Luxembourgista ajoimme moottoritietä Trierin ohi Mosel-joen varrelle Braunebergiin. Majoituspaikan check-in piti hoitaa ennen iltakuutta, joten etenimme reippaasti. Mosel on Reinin suurin sivujoki ja Saksan toiseksi tärkein jokilaivareitti. Moselin varsi on varsin tunnettua viinialuetta ja maisemat ovat silmiä hiveleviä.

Maisemia Moselin varrelta

Braunebergissa majoituimme Hotel zur Graftschaftissa. Saimme loistavan huoneen, josta oli käynti omalle isolle aurinkoterassille. Illalla oli hyvin aikaa, joten kävelimme Moselin varrella maisemia ihaillen ja pistäydyimme rantatien varrella todella idylliseen viinitaloon maistamaan paikallista valkoviiniä. Ilta jatkui vielä omalla terassilla, jossa Ama kohtasi mustan kissan. Amalla oli puuro tulilla ja kissa kiersi sitä sanatarkasti kuin kuumaa puuroa. Kiivaan sanallisen kamppailun jälkeen kissa poistui maisemista häntä koipien välissä. Epäselväksi jäi, mitä Ama kissalle sanoi, mutta kohtalaisen kovaa tekstiä suusta kyllä kuului tulevan. Ja Aman esittämät haukahdukset nyt viimeistään ajoivat kissan tiehensä.

Aamulla pääsimme nauttimaan hotellin vieraanvaraisesta aamupalasta ja mahat täynnä pääsimme jatkamaan matkaa. Etenimme Moselin vartta rauhallisesti kylä kerrallaan. Poikkesimme hetkeksi myös pois joen varrelta ja ajoimme läpi metsäkukkuloiden. Nousu ja lasku olivat todella jyrkkiä, käännöksistä puhumattakaan. Otti ihan mahan pohjasta kaikkein tiukimmissa mutkissa, kun pelkäsin, että paattimme lipuu Moselin metsiin hautautuen sinne. Puolen päivän jälkeen pääsimme isompaan kylään Cochemiin. Siellä elämä vielä hymyili aurinkoisesti, mutta pikku hiljaa reissumme ylle alkoi kasaantua epäonnen rytmejä.

Cochemissa näimme mahtavan linnan korkeuksissa ja päätimme käydä tutustumassa linnaan paremmin. Seikkailimme kylän ahtaita katuja, kunnes löysimme opastukset köysiradalle. Tuumasimme, että köysirata vie varmasti linnan luo. Köysiradan juurella meille kuitenkin selvisi, että rata vie ihan toiseen suuntaan eikä kenellekään oikein selvinnyt, mitä köysiradan päästä oli tarkoitus löytää. Ystävällinen mies kertoi kuitenkin reitin linnalle: auton voi jättää parkkiin linnan viereen koulun pihalle tai Moselin varteen, josta pääsee bussilla linnalle. Veimme auton Moselin varteen parkkiin, mutta selvitettyämme bussiaikatauluja päätimme ajaa itse linnalle. Halusimme jättää aikaa vielä Frankfurtiin, joka oli maanantain määränpäämme, joten halusimme päästä liikkumaan reippaasti ilman sidoksia bussiaikatauluihin. Lähdimme ajamaan ylös kohti linnaa. Ehdimme välissä jo vähän eksyä, kun Ama vaati toimia kartanlukijana, mutta ei kertonut ajo-ohjeita. Lopulta löysimme koulun, josta mies puhui. Liikennemerkki kertoi kuitenkin kielletystä pysäköinnistä. Mietimme hetken, mitä pitäisi tehdä, mutta muuan nuori opettajamies piti huolen, ettei meidän tarvinnut miettiä liian pitkään – sieltä hän huuteli luokan ikkunasta kesken oppitunnin jotakin kielletystä pysäköinnistä. Yritimme epätoivoisesti etsiä laivalle laillista parkkipaikkaa, mutta jouduimme luovuttamaan. Kaikkia harmitti tuhraantunut aika ja linnareissun väliin jääminen.

Lyhyellä harhareissullamme eksyimme mielettömän kauniin hotelliravintolan pihaan, johon päätimme palata ja lohduttautua syömällä lounasta siellä. Kaikilla alkoi olla jo nälkä ja Amallakin välipalan aika. Pääsimme ravintolalle ja istuimme todellisen puutarhan keskelle nauttimaan ja odottamaan tarjoilijaa. Mieli parani pikku hiljaa ja Ässäkin saisi parsaa, josta oli puhuttu koko reissun ajan. Tarjoilijaa ei kuulunut, joten Jii kävi etsimässä henkilökuntaa sisältä. Nuori poika sieltä löytyikin ja hän tiesi kertoa, että keittiö on kiinni tähän aikaan päivästä. Ei auttanut muu kuin ruokkia Ama. Voin kertoa, että Amaa lukuun ottamatta muu jengi oli aika hajalla. Aika kävi vähiin ja totesimme, että on lähdettävä ajamaan. Frankfurtissa oli edessä myös vuokra-auton palautus. Päätimme pysähtyä ensimmäiseen kauppaan, joka matkan varrelle osuu ja ostaa lounasta sieltä. Vaan silloin, kun sitä kauppaa tarvitsisi, niin sitähän ei löydy. Ohitimme ainakin tusinan verran kyliä vielä ennen Moselin loppupäätä Koblenzia, mutta yhdessäkään ei näkynyt pääkadun varrella kauppaa. Koblenzissa löytyi lopulta market, josta saimme hiukopalaa. Koblenzissa myös erkanimme niin, että Ässä lähti Jiin avuksi palauttamaan autoa Frankfurtin lentokentälle, kun me hyppäsimme Aman kanssa omaan autoomme suuntana Frankfurtin tuleva majoitus.

Frankfurtissa usko loppuikin sitten jo ihan kokonaan. Hotellimme oli aivan Frankfurtin keskustassa, päärautatieaseman läheisyydessä. Olimme jo lähellä hotellia, kun kiinnitin huomiota kadun varrella sekoileviin ihmisiin. Kyseisessä kohdassa oli kymmeniä täysin toisessa todellisuudessa harhailevia sekopäitä. Sanoin vitsillä, että majailevat varmaan meidän hotellin edessä. Onneksi navi käski kuitenkin vielä toistaiseksi jatkaa matkaa. Navi ei kuitenkaan kertonut kovin hyviä uutisia todetessaan: ”50 metrin jälkeen, käänny vasemmalle. Ja sitten, olet saapunut päämäärään”. Määränpäässä oli porttikonki, jota suojasi paksu metalliaita. Kadunvarret olivat tulvillaan asunnottomia piripäitä ja muita hulluja. Auto oli pysähdyksissä kadun varrella ja 50 uteliasta silmäparia tuijotti vieraissa kilvissä olevaa autoa. Tai yritti tuijottaa. Suurimmalla osalla silmät säntäilivät siihen tahtiin, että katseen kohdistaminen oli kaukainen haave, mutta läsnäolomme oli silti huomattu. Olin täysin shokissa ja varmaan pääsi itkukin siinä vaiheessa.

Pääsimme porttikongista sisään ja ajoimme kaksinkertaisella piikkilangalla varustetun hotelli Rossijan pihaan. Kadulta kuului tauotonta sekoilua, huutoa ja poliisiautojen ujellusta. Olen elämäni aikana varannut toistasataa majoitusta, enkä koskaan ole yhtä pahasti epäonnistunut. En vieläkään ymmärrä, miten varaus saattoi mennä näin pieleen. Arvosteluissa todettiin, että hotelli oli hieman nuhjuinen ja että henkilökunta oli epäystävällistä. Mutta yhtäkään kommenttia en nähnyt siitä, että alue on huumehörhöjen kansoittamaa. Enkä voi ymmärtää, miten siellä olikin niin paljon sekopäitä. Luulin Frankfurtin olevan bisneskaupunki korkeine pilvenpiirtäjineen ja hienoine messurakennuksineen.

Frankfurtin kaunis ulkokuori

Astetta karumpi todellisuus

Soitin Jiille, joka oli vielä autonpalautusreissulla eikä sekään mennyt ihan nappiin. Mainitsin aiemmin bensapaketista, jonka otimme vuokrauksen yhteyteen. Auton luovuttanut henkilö markkinoi palvelua, jonka mukaan autoa ei tarvitse palauttaessa tankata, jos sitoudumme ostamaan bensan heidän kauttaan. Hintaa bensalle tuli 1,40 euroa, kun huoltoasemilla hinnat ovat olleen 1,50-1,60 euroa. Kysyimme moneen kertaan, miksi hinta on niin edullinen, mikä koira tähän on haudattuna ja minkä mukaan bensa palauttaessa laskutetaan. Edullinen hinta johtui hyvästä diilistä, mitään koiraa ei ole haudattuna ja vain se, mitä kulutetaan, sitten maksetaan. Palautuspisteellä bensaa veloitettiin sitten koko tankillinen. Esittelivät vielä mainoksen, jossa tämä kerrotaan. Totesin Jiille, että kyseessä ei voi olla sama mainos, jota meille esiteltiin, koska olisin kiinnittänyt huomion tuollaiseen kohtaan. Onni onnettomuudessa, että lähes koko tankillisen saimme kolmen päivän aikana kulutettua, mutta ärsytti silti.

Odottelimme Aman kanssa hotellilla, että Jii ja Ässä selvittävät tiensä lentokentältä huumeluolan läpi hotellille. Jos ei olisi ollut pakko, en todellakaan olisi poistunut hotellilta enää mihinkään. Emme kuitenkaan olleet syöneet koko päivänä, joten meidän oli pakko lähteä syömään. En muista montaa kertaa elämästäni, että olisin niin pelännyt kuin eilen pelkäsin hotellilta lähtiessä. Puristin Amaa rintarepussa itseäni vasten niin, että hyvä että henki kulki. No ei ihan niin, mutta Ama ei varmasti osannut pelätä yhtään, niin oli äidin sylissä tiukasti turvassa. Löysimme rautatieasemaa vastapäätä irlantilaisen ravintolan, josta saimme hyvät ruoat. Hotellille palatessa, illan jo hämärtyessä, huomasin, että Frankfurtissa on näköjään punaisten lyhtyjen aluekin ja tietysti hotellimme sijaitsi siihen nähden erinomaisella paikalla – nimittäin keskellä sitä.

En odottanut Frankfurtilta paljon, mutta petyin suuresti. En ihmettele yhtään, että se valittiin yhdeksi maailman suurimmista pettymyksistä matkakohteena. Jii oli sitä mieltä, että näimme vain pienen osan ja pitäisi antaa Frankfurtille vielä uusi mahdollisuus. Minä olen sitä mieltä, että Frankfurt sai mahdollisuutensa. Maailmassa on niin paljon muitakin paikkoja, että mieluummin tutustun niihin ja annan mahdollisuuksia niille. Mutta onko teillä muilla kokemuksia Frankfurtista? Kuulisin mielelläni muiden kokemuksia.